15. kesäkuuta 2015

Seppälä: Lemen


Jaakko Markus Seppälän Lemen oli kirja, jota en ehkä olisi arvannut lukevani. Bongasin sen taannoisella pikakirjastoreissullani ja muistelin nähneeni Jossain Blogissa positiivissävytteisen tekstin siitä. "Kuumeinen teknotrilleri lähitulevaisuuden maailmasta", toitottaa kirjan takakansi eikä kertomatta sen enempää. (Vasta kotona huomasin juonitiivistelmän kansiliepeessä.) Ei se kai niin turhan päälle tarkkaa ole, kirjan valitseminen. Sitä paitsi tämä ei ollut huono laisinkaan.

Lemen sijoittuu fiktiiviseen Soheba Cityyn kohtuullisen läheisessä tulevaisuudessa, jossa teknologia on vallannut lisää jalansijaa ihmisten arjessa ja elossa, jossa valtiot eivät sanele lakeja jättimäisille yrityksille vaan päinvastoin, ja elämä on kaikkiaan vähän sellaista Sin City -tyylistä, raakaa, ankeaa ja mustavalkoiseen vivahtavaa. Assosioin itse kirjan vahvasti Final Fantasy VII -konsolipeliin. Tähän syynä lienee Seppälän kirjoitustyyli, joka sopisi hyvin niin elokuvan kuin pelinkin pohjamateriaaliksi. 

Toinen kansilieve tarjoilee perinteisen takakansitekstitiivistelmän kirjan juonesta ja tematiikasta, toinen esittelee kirjailijan lyhyesti ja mainitsee tämän olevan ohjelmistokoodaaja. Teknologiaa, monimutkaista 3D-mallinnosta/tulostusta ja tekoälyjä vilisevä Lemen ei sinänsä jätä tilaa epäilyksille siitä, etteikö Seppälä bittinsä ja muut tietotekniset terminsä tunne. Minulle ne eivät aivan yhtä tuttuja ole, mutta pysyin silti vallan mainiosti kärryillä, sen verran kattavasti Seppälä juonta pohjustaa ja pehmittää. Englanninkielinen terminologia kuuluu toki tietojenkäsittelytieteisiin ja sitä liippaavaan maailmaan, mutta minua sekakieli vähän ärsytti. Kirjan tyyliin mokoma sopii hyvin, mutta mikäli tämä olisi ollut suomennos, valittaisin tälläkin hetkellä sen laadusta näppäimistö paukkuen.

Lemen ei ole pöllömpi scifi-esikoinen. Se etenee vauhdikkaasti tahmeahkosta alustaan huolimatta, ja sai ainakin minut mukaansa. Päähenkilö Nina ei herättänyt minussa suurempia tunteita – tai niin ainakin kuvittelin, mutta tunnereaktioni kirjan loppuun vihjaa siihen suuntaan, että saatoin sittenkin pitää tyypistä.

Oli niin tai näin, minua otollisempaa maata kirjalle olisi saattanut olla hieman nuorempi mieshenkilö. Voisin kuvitella suosittelevani kirjaa muutaman vuoden itseäni nuoremmalle veljelleni, mikäli hän ylipäätään lukisi (kirjoja siis). Arvasin kohtuullisen monta juonikuviota jo hyvissä ajoin ennakkoon, mikä osaltaan söi hieman omaa lukukokemustani, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin positiiviseksi.

Tiivistettynä:
Kuka:
Seppälä, Jaakko Markus
Mitä: Lemen (Like, 2015)
Kansi: Tommi Tukiainen (kuva: iStockphoto)
Tuomio: 3/5 – Mukavan vauhdikas, kelpo scifi-esikoinen, joka mukaansatempaavuudestaan huolimatta ei minussa suurempia tunteita kuitenkaan herättänyt.

2 kommenttia:

  1. Minulla oli suuri kunnia eilen vetää lukupiiriä, jossa itse Lemenin kirjoittanut Seppälä oli paikanpäällä. Minä pidin teoksesta paljonkin, vaikka paljoa en vastaavia teoksia olekaan lukenut. Ehkä Gibsonin Neurovelhon sijasta Hughesin Tietokoneen vangit tai Beckettin Genesis ovat lähimpänä (oletko lukenut tuota viimeksi mainittua, on todella erikoinen ja kiehtova teos, ja minun pitäisikin lukea se uudelleen). Luin nyt myös Dickin Palkkionmetsästäjän Lemenin innoittamana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut tämänsorttista scifiä kovin vähän. Täytyy laittaa Beckett lukulistalle, kyllähän tämä kiehtova aihe on! Lemenkin on vallan kelpo kirja, vaikka ei tajuntaani räjäyttänytkään. :)

      Poista