31. heinäkuuta 2015

Linna: Tuntematon sotilas (Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut)


Klassikkokirjat ovat kirjabloggariminälle vähän hankalaa maastoa. Niitä mokomia on lukematta aimo pino, mutta aika ei hanki millään riittää. Samalla ei oikein kehtaisi julkisesti myöntää, että tämä Tärkeä Kirjakin on muuten minulta vielä lukematta. Onneksi en ole ainoa ongelmasta kärsivä, vaan kanssakirjabloggarit järjestivät hienon tempauksen asian korjaamiseksi. Minun ei tarvinnut kauaa arpoa, millä kirjalla osallistuisin.

Katsokaahan, olen kai vähän kehno suomalainen, joka aikanaan oli lusmu lukiolainen, sillä minun yleissivistyksessäni oli Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kokoinen aukko. Elokuvaakaan en ole tainnut koskaan kokonaan katsoa. Sota-aihe ei jotenkin vain ole napannut. Tai siis nappaa, mutta suomalainen jermumeininki ei ehkä ole sitä suurinta kiinnostuksen alaa, vaikka toki veteraaneja suunnattomasti kunnioitankin. Viimevuotisessa Ihminen sodassa -lukuhaasteessakin keskityin lähinnä tietokirjallisuuteen, koska tuollainen (oletettavasti) objektiivinen lähestymistapa tuntui houkuttelevammalta.


Vuorokauden intensiivisen sotimisen jälkeen sain todeta, että Linnan tiiliskivi on klassikon asemansa todellakin ansainnut. Siinä sivussa jupisin jotain epämääräistä siitä, että typeränä lykkäsin kirjan lukemista näin pitkään, yli vuosikymmenen siitä, kun ensimmäisen kerran näin sen luettavien teosten listalla. Vaikka Täällä Pohjantähden alla on hatarien, vuosikymmenen ikäisten muistikuvieni mukaan minun valekriitikonkirjoissani parempi, ei Tuntematon sotilas todellakaan ole huono kirja. Se on oikeastaan aika julmetun hyvä kirja.

Kirjan henkilökaarti on laaja, mutta ei jää armeijanharmaaksi massaksi. Linna yksilöi sankarinsa ja antisankarinsa ihailtavan selkeästi ja realistisesti. Murrekuvaus on jotain niin uskomatonta, etten lainkaan ihmettele sen nostamista esille (perus)koulujen opetuksessa, ja sen ansiota on leijonanosa paitsi realistisuudesta myös edellä mainitsemastani hahmojen yksilöinnistä. Rokka on legendaarisen suomalaisen korpisoturin stereotyyppi (vai onko legendaarisen suomalaisen korpisoturin stereotyyppi Rokka?), enkä lainkaan ihmettele hahmon eeppistä mainetta. Sen sijaan Koskela tuntuu ennestään tutulta ja kiehtoo hahmoista ehkä eniten: onhan hän yhden sortin perhetuttu. Hän ei toki tunne minua, fiktiivinen (ja vainaa) kun on, mutta minä tunnen hänen perheensä vaiheet vähän liiankin yksityiskohtaisesti.

Linnan sotakuvaus on niin ikään realistista. Päällimmäiseksi mielikuvaksi tälle lukijalle jäi sodan mielettömyys ja hyvien miesten haaskuu. Ja minä kun luulin hypisteleväni sotaa jollain tapaa mystisoivaa ja ihannoivaa teosta! Ihannointi on kaukana Tuntemattomasta sotilaasta, ja mystisointikaan ei kovin hyvin tule esille veren, suolenpätkien ja muun inhorealismin alta.

Linnan kieli on eläväistä ja sujuvaa. Useampaan otteeseen hymähtelin itsekseni tekstin sukkeluuksia, joita esiintyi paitsi miesten repliikeissä myös itse kerronnassa. Yleisessä käytössä olevia fraaseja vilisi kirjassa niissä määrin, että jouduin ihan tosissani pohtimaan, onko niitä toisinnettu kirjaan vai ovatko ne kirjasta (ja elokuvasta!) karanneet suomalaisten suihin.


Kun tämä Tuntemattoman kokoinen aukko yleissivistyksessäni on vihdoin paikattu, lienee pakko katsoa se elokuvakin. Niin, ja Täällä Pohjantähden allakin kestäisi varmasti uuden lukukerran. Oli se Linna kova jätkä.

Tiivistettynä
Kuka: Linna, Väinö
Mitä: Tuntematon sotilas (WSOY, 1954/2010)
Kansi: Martti Mykkänen
Tuomio: 4/5 – Klassikon asemansa ansainnut suomalainen sotakuvaus, joka kosketti sotakirjallisuutta karttavaakin kukkahattutätilukijaa (ts. minua).

P.S. Lisätietoja Klassikkohaasteesta sekä linkkejä osallistujablogeihin Reader, why did I marry him? -blogista.


23 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että lopulta tartuit tähän, ja pidit!
    Täällä Pohjantähden alla kestää varmasti toisen lukukerran. Olen lukenut sen niin monta kertaa, että en enää edes tiedä, kuinka monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpa minä ollut saamaton kommenttien suhteen. Nolostuttaa ihan! Mutta oli kyllä hienoa, että tuli luettua. Ja hieno on kirjakin! Pohjantähden ajattelin ottaa lukuun vielä tässä lähikuukausina.

      Poista
  2. Mahtavaa, että onnistuit voittamaan ennakkoluulosi Tuntemattoman suhteen! :) ja tämä bloggaus oli niin inspiroiva, että se sytytti minuun vakavan halun antaa joskus vielä uusi mahdollisuus Tuntemattomalle. Joskus lukiossa olen lukenut sen melkein kokonaan ja traumatisoitunut hyvin pahasti, sillä olin vakavassa vaarassa kuolla tylsyyteen. Muutama vuosi sitten koitin Suomen kirjallisuushistorian tenttiä varten uudestaan, mutta lopetin jo alkumetreillä, sillä taas uhkasi tylsyyyskuolema. (Ja kun tätä ei ollut ihan pakko lukea, vaan se kuului kohtaan, josta sai itse valita tiettyjen kirjojen väliltä.) Mutta voi hyvin olla, että lukioiässä olen ollut yksinkertaisesti liian nuori tälle ja moni hyväkin kirja on sellainen, että alku lähtee nihkeästi käyntiin, mutta jos vain jatkaa, niin sinnikkyys palkitaan.

    Itse luin haasteeseen Tuulen viemää ja se oli aivan mahtava ja ylitti idotukseni ja ennakkoluuloni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin melko varma, että lukiossa tai vielä yliopistossakin puolisen vuosikymmentä sitten olisi tullut nukahtamiskuolema tämän kanssa. Pitäisiköhän ottaa F. E. Sillanpään Silja - nuorena nukkunut lukuun seuraavaa klassikkohaastetta silmällä pitäen. Sen kanssa nukahdin nimittäin lukioikäisenä itse. :D

      Tuulen viemää on upea!

      Poista
  3. Pääsen nyt tässä itse toteamaan, että sekä Tuntematon (jonka olen lukenut aiemmin) ja Pohjantähden alla saivat tämän lukijan nöyrtymään. Vähän epäilevänä lähdin molempia lukemaan ja molempien kohdalla jouduin myöntämään, sanojasi mukaillen, että oli se Linna aika kova jätkä. Lähtökohtaisesti kumpikaan kirja ei kiinnostanut, mutta molempiin uppouduin täysin. Pohjantähdestä pidin nyt ehkä kuitenkin vähän enemmän (ja tämän lukemisesta on pari vuotta), mutta klassikkomaineensa ansainneet ovat nämä molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin vähän jupisten aikanaan Pohjantähteäkin lukemaan. "Varmaan ihan törkeän tylsä, mutta kai tämä pakko on joskus lukea." Tykkäsin lopulta ihan silmittömästi. :) Ajattelin lukea koko trilogian uudestaan tässä lähikuukausina, ihan vain koska siksi että!

      Poista
  4. Tämä on eräs niistä pakkolulukirjoista, jotka onnistuin opiskeluaikoina olemaan lukematta. :D Tuolloin jo aihe etoi, mutta luulen että nyt viimein tässä iässä saattaisin olla valmis Tuntemattomalle sotilaalle. Ainakin arviosi perusteella rohkenen olettaa, etten kuolisi ihan tylsyyteen tätä lukiessa. Eli ehkä jonakin päivänä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin onnistuin välttelemään teosta, kunnes halusin jo vapaaehtoisesti siihen tarttua. Aika saavutus sinänsä! :D

      Poista
  5. Minäkin olin laiska tai sitten kiireinen (haha) lukiolainen, sillä lukaisin tämän selailutyylillä juuri ennen koetta. Muistan kyllä, että ihan tykkäsin, mutta hukkaanhan se "lukeminen" joka tapauksessa meni. Ehkä voisin lukea tämän uudelleen kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistelen, että lukiossa saimme valita tämän ja Kiannon Punaisen viivan välillä. Valitsin jälkimmäisen pienemmän sivumäärän vuoksi, ja pidin siitä ihan poskettomasti. Tuntemattomalle olisin varmaan ollut vielä liian kakara silloin. Nyt, kun luin sen omasta tahdostani, sekin upposi.

      Poista
  6. Minulla tämä ei ole ns. pakkoluettavana tullut koskaan eteen, joten on jäänyt lukematta. Ehkä pitäisi rohkaistua ja lukea tämä (tai vaikka kuunnella ääniversio, varmaan löytyy sekin). Kivaa, että pidit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kyllä tutustumisen ja klassikkoasemansa arvoinen teos. Suosittelen!

      Poista
  7. Kova jätkä on ollut. Ja täytyy tässä nyt avautua, että olen Linnan mökkinaapurustossa olevan leirintäalueen kioskilla tarjoillut mestarille kahvia... Mutta Tuntematon jysäytti minut teininä käsittämään jotain, mihin parikymppiset joutuivat 40-luvulla. Hyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Minä kävelin torstaina kouluun Kalevankankaan hautausmaan läpi, kun olin sopivan aikaisin liikkeellä, ja bongasin Linnan hautapaaden. Ei ehkä ihan sama juttu kuin sinun kokemuksesi. Tuntematon on kyllä hurja, ja hurjia ovat olleet ikätoverini (ja nuoremmatkin) reilut seitsemän vuosikymmentä sitten!

      Poista
  8. Oli se, kova jätkä. Täytyy tosissaan osata kirjoittaa, että tuollaiset teokset saa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Minä olen lukenut tosi tosi vähän klassikoita. Tuntemattoman luin, onneksi, keväällä. Olin aina kuvitellut sen olevan vanhanaikainen ja kyllästyttävä. Muistaakseni blogiini kirjoitin silloin, että jos en tietäisi sen olevan kirjoitettu vuosikymmeniä sitten, voisin kuvitella sitä moderniksi kirjaksi, kieletään ja tyyliltään, ei ollenkaan sellaista vanhanaikaista jäykkyyttä, mitä odotin.
    En ollut koskaan ennen ymmärtänyt, miten suuri vaikuttaja Tuntematon on ollut varmaan kaikkeen suomalaiseen kirjoitettuun ja filmattuu (miksei myös piirrettyyn ja kuvattuun) kulttuuriin suoraan ja lainausta lainaten. Itsekin olen varmansti toistellut yhtä jos toistakin sanontaa tietämättä lainkaan, että ne ovat olemassa jo Tuntemattomassa. Varmasti jo sitä ennen jossain, mutta sitä kautta kaikkien tuntemiksi tulleita.
    Ymmärsitte jo varmaan pointin, olen ihan myyty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, varsin ajattoman oloinen Tuntematon kyllä on kieleltään ja tyyliltään. Enpä tullut itse asiaa ajatelleeksi sen kummemmin, vaikka nyt se ihan selvää onkin, kun sen ääneen sanoit. Tai kirjoitit. Mutta ymmärrän pointtisi oikein hyvin ja allekirjoitan sen täysin! :D

      Poista
  10. Hahaa, jermumeininki :D Juuri tuon takia olen tätä vältellyt ja kuin ihmeen kaupalla väistänyt pakkoluetuttamisenkin koulussa. Täällä pohjantähden alla kyllä kiinnostaa mitä enemmän innostuneita arvioita siitä luen. Ei sitä kyllä tiedä, ehkä Tuntematon sotilaskin pääsee lukuun joskus hamassa tulevaisuudessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kunnon jermuilua, mutta jermupinnan alla oli jotain Paljon Enemmän isoilla alkukirjaimilla. Pohjantähti on upea, sitäkin suosittelen lämpimästi!

      Poista
  11. Oih. Mulla oli opiskeluaikana valtavat ennakkoluulot tätä kohtaan, mutta pidin Tuntemattomasta valtavasti. Jermumeininkiä joo, mutta myös pelkoa ja haaveita ja niiden murskautumista. Iski kyllä kovasti.

    Minun ehdoton suosikkini on Hietanen. En yleensä itke lukiessani (paatunut!), mutta kun Hietaselle käy huonosti, vollotan kuin putous. Olen työssäni joutunut kahlaamaan tätä silloin tällöin uudestaankin, ja aina sama juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatkin ennakkoluuloni menivät kyllä romukoppaan. Upea kirja, niin paljon kaikkea jermupinnan alla, kuten kirjoititkin.

      Hietanen kosketti kyllä minuakin, mutta jotenkin Koskela veti pidemmän korren. ;)

      Poista
  12. Minä taas olin se "hullu", joka luki tämän 14-vuotiaana vapaaehtoisesti ja rakastuin teokseen tyystin. Persoonalliset henkilöhahmot ja teoksen suhtautuminen sotaan tekivät suuren vaikutuksen. Ensimmäisellä lukukerralla tuntui myös, että pääsin lähemmäksi niitä kokemuksia, joita mahdollisesti vaari-vainaallani oli - hän oli jatkosodan veteraani.

    Hahmoista Rokka on ehdoton suosikkini, mutta pidän todella paljon myös mm. Koskelasta, Vanhalasta, Hietasesta ja Lehdosta. Minusta on hauskaa, miten helppoa hahmot on tunnistaa, vaikkei kertoja mainitsisi, kenen repliikistä on kyse.

    Jos kiinnostaa, suosittelen lämpimästi lukemaan myös teoksen käsikirjoitusversion Sotaromaani - se tuo mielenkiintoistä lisäsävyä tarinaan ja joidenkin henkilöiden luonteeseen.

    VastaaPoista