29. heinäkuuta 2015

Siikala: Suomalainen šamanismi


Suomalaisella pakanamytologialla on aina ollut erityinen paikka verenkiertoelimistöni ylläpitäjän seutuvilla. Koska oma pöytälaatikossa viihtyvä kirjoitusprojektinikin sitä läheltä liippaa ja pääsin kerran (kauan sitten) käymään kirjastossa ilman kolmea alamittaista kääpiökirjabloggaria, ei stressihormonitaso noussut hyllyjen välissä niin korkealle, että olisin unohtanut, mitä kirjastosta pitäisi muistaa etsiä. Anna-Leena Siikalan Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa käytännössä hyppäsi syliini hyllyltään ja kiilasi lukulistani huipulle.

Sekalaisista kiinnostuksenkohteistani huolimatta en koe folkloristiikkaa aivan omimmaksi alueekseni, joten osa Siikalan tekstistä meni hieman ohi tai yli. Toisaalta mielenkiintoista tietoa esivanhempiemme ja sukukansojemme tulee ovista ja ikkunoista. Nyt tiedän, ettei šamanismi ole uskonto vaan pikemmin uskontoon sisältyvä riittien ja uskomusten kokonaisuus. Toisaalta hätkähdän aina korvieni alkaessa soida1, sillä Suomalainen šamanismi kertoo reaktion syyksi Tuonelan joella venettä kutsuvat sukulaiset. Onkin mielenkiintoista, miten hanakkaasti olen omaksumassa näitä ajatuksia, jotka sinänsä ovat tyystin oman elämänkatsomukseni vastaisia!

Erityisesti minua kiehtoi dualistinen sielukäsitys, ts. liikkuvan tajuntasielun, itsen, ja ruumissielun, löylyn, toisistaan erottaminen. Itse voi irtaantua ihmisestä esimerkiksi unessa, kun taas löylyn lähteminen tietää kuolemaa. Samoin hoksasin nyt vasta haltioitumisen tai haltioissaan olemisen olevan tietenkin pakanallista perua ja tarkoittaneen alkujaan ekstaasiin/possessioon joutumista. Ja minä muka (ex-)kielitieteilijä... Hoh!

Suomalainen šamanismi on enimmäkseen erinomaisen kansantajuisesti kirjoitettu. Folkloristiikka ja toisaalta uskontotieteet ovat minulle ennalta kohtuullisen tuntematonta aluetta, mutta en ollut pulassa Siikalan kanssa kertaakaan. Tai no, hieman jouduin googlailemaan karttoja, jotta muistaisin Venäjän joet, mutta eihän kirjan sisällön ymmärtämisen kannalta kovin olennaista ollut muistaa, missä kohtaa virtaa Lena, missä Ob ja missä Jenisei, kun kuitenkin muistin kaikkien virtaavan Siperiassa. Mikään loitsukirja tai viihdepläjäys kirja ei kuitenkaan ole, vaan tenttikirjavärähtelyt ovat sen ympäristössä vahvoja. Kun aihepiiri kiehtoo, ei sekään haitaa.

Anna-Leena Siikala taisi kirjan myötä saada minusta pienimuotoisen fanin, ja akateemikon kolmisen vuotta vanha Itämerensuomalaisten mytologia meni lukulistalleni niin että suhahti. Sitä odotellessa voi lueskella vaikkapa Siikalan haastattelua Taivaannaulasta.

Tiivistettynä
Kuka:
Siikala, Anna-Leena
Mitä: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa (SKS, 1992)
Tuomio: 4/5 – Kattava ja asiallinen esitys šamanismista suomensukuisten kansojen keskuudesta. Aarreaitta aihepiiristä kiinnostuneelle.

P.S. Tämän tekstin myötä alkukesän aikana kertyneet rästini ovat hoidetut ja kuitatut. Seuraavaksi on vuorossa neljännesvuosikatsaus toiv. huomisen aikana (kyllä, heinäkuun lopussa), ja perjantaina tunnustan syntejäni. Odottakaapa vain.

1. Kolmen pienen lapsen kanssa vuorokaudet läpeensä viettävällä ihmisellä se on usein se.

6 kommenttia:

  1. Harrastan vähäkseltään uskontotieteitä ja tätä kirjaa olen myös etsinyt käsiini. Mutta juuri nyt on suomalainen shamanismi tauolla mielenkiinnonkohteistani, mutta varmasti luen tämän joskus.
    Minulla on tapana etsiä puheena olevat paikat kartasta lähes aina lukiessani tai kuunnellessani mitä tahansa kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskontotieteily on kyllä mainio harrastus. Tapaan itse innostua siitä myös, varsinkin syksyisin. :D Kartan vilkuilu lisää usein lukukokemukseen hienoja vivahteita. Ehdottoman suositeltavaa toimintaa siis!

      Poista
  2. Sain tuon ylioppilaslahjaksi... 1994! Minusta kirja on huikean hieno. Paras tenttikirjani ikinä. Niin, luin sivuainefolkkia yliopistolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hieno kirja tämä! Tenttikirjana olisi ihan uskomattoman hieno. Tällaisena "muuten vain"-lukemistona ajoittain hieman kuivakka, mutta toisaalta moniin yleisen kielitieteen teoksiin verrattuna erittäin vähän kuiva. ;)

      Poista
  3. Siikalan kirja on uuvuttavan tylsä paikoin. Siis kirjoitettu niin tylsästi. Luin viime vuonna Risto Pulkkisen kirjan Suomalainen kansanusko, Gaudeamuksen kirja. Se on hyvä, erittäin hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Suomalainen kansanusko on minunkin lukulistallani. :) Tämän syksyn aikana tuskin koulukiireiltäni ehdin siihen käsiksi käymään, mutta ehkäpä vaikka joululomalla...

      Poista