22. elokuuta 2015

Vala: Tuomitut


Tutustuin Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -dekkarisarjaan viime kesänä, ja tykästyin niissä määrin, että pitihän se tuoreinkin lukea. Villa Sibyllan kirouksen loppuhan oli sitä paitsi niin jännittävä, että Tuomittujen vartoaminen kirjaston varausjonossa oli silkkaa tuskaa. Kirjankansien ulkopuolisista seikoista johtuen itse lukeminen veikin sitten aikaa enemmän kuin alkujaan oli tarkoitus. Perheyksikköni elämässä on tapahtunut suurenpuoleisia muutoksia: minä vietän nykyään leijonanosan arkipäivistä koulunpenkillä ja lapset päiväkodissa. Kun soppaan lisätään vielä lähisukulaisen menehtyminen1, ei liene ihme, ettei lukeminen ole ollut ihan päällimmäisenä mielessä.

Tuomitut jatkaa Arianna de Bellisin ja kumppaneidensa tarinaa jotakuinkin siitä, mihin se Villa Sibyllan kirouksen jälkeen jää. Mukaan mahtuu taas vähintäänkin epäilyttävä uskonlahko ja siinä sivussa jokunen ripaus katolisen kirkon kiemuroita. Uskomattoman upea Italia-kuvaus on taas suuressa osassa, ja Vala on kiinnittänyt uskomattoman paljon huomiota yksityiskohtiin, mitä tulee hahmojensa ruokailuhetkiin. Juoni kaappasi minut mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, olkoonkin, että katolisia pappismiehiä metsästävän sarjamurhaajan kuvio muistutti minua joissain määrin Dan Brownin Enkeleistä ja demoneista. Brownin ja Valan ensisijainen ero on kuitenkin siinä, että jälkimmäinen ei herätä minussa hädin tuskin tukahduksissa pysyviä raivon tunteita tahi leukanivelteni toimivuutta rajuudellaan uhkaavia haukotuskohtauksia.

Ariannan hahmo saa Tuomituissa lisää syvyyttä, kuten sarjan edetessä on suotavaa. Rodolfo, johon minulla on pienoinen fanityttöihastus, on valitettavan pienessä osassa, mutta ehkäpä häntäkin sopivasti oli kirjaan ripoteltu. Ariannan Ares-veli sen sijaan on suurenpuoleisessa osassa. Jesuiittaveli on sopivissa määrin kiehtova, ja onnistuinpa arvaamaan hänen Suuren ja Synkän Salaisuutensa2 aivan väärin. Tai en ehkä aivan väärin, kuten Roberton Suuri ja Synkkä Salaisuus sittemmin paljasti. Tällä kertaa en myöskään arvannut pääpahista, vaan loppuratkaisu tuli pienimuotoisena yllätyksenä.

Kirjan loppu oli muutenkin niissä määrin vauhdikas pläjäys, että meinasi vallan sekoittaa lasteni iltatoimet. Äidinkutale kun vain istua möllötti naama kirjassa, vaikka olisi pitänyt alkaa puuroa keitellä. Minkäs sille mahtaa? Minä pidän kovin Italiasta, Arianna on ehkä suosikkini naisetsivistä, Angelo on karikatyyrisyydessään ja Batman-tyylisine "Holy mackarel"-huudahduksineen huvittava kevennys, joskin ehkä hippusen epäaito. Juoni soljuu eteenpäin sujuvasti, enkä tällä kertaa kiinnittänyt huomiota kielellisiin hiomattomuuksiinkaan.

Lyhyemmin ilmaistuna voisin kai todeta Tuomittujen olevan kaikin puolin viihdyttävä ja vangitseva dekkari. Tiiliskivimäisestä olomuodostaan huolimatta se on helppolukuinen ja siksi mainio lukujumin karkottaja. Mitä nyt Bartolomeota tekisi mieleni läpsäistä avokämmenellä.


Tiivistettynä:
Kuka: Vala, Vera
Mitä: Tuomitut (Gummerus, 2015)
Kansi: kuvat: iStockphoto
Tuomio: 4/5 – Kaikin puolin mainio dekkari, vauhdikas ja vangitseva.



1. Olkoonkin, ettei kyseessä ollut yllättävä tapaus ja että asianomainen eli viimeiset kuukautensa niin suurissa tuskissa, että hänen lopulta rauhallinen lähtönsä oli pikemminkin helpotus, on se silti aina murheellista.
2. Isoilla alkukirjaimilla, blogg. huom.