23. syyskuuta 2015

Pettersen: Odininlapsi


Siri Pettersenin Odininlapsi on kevyesti yksi ehdottomasti parhaista kuluvana vuonna lukemistani teoksista. Se on aika paljon sanottu vuonna, jona olen jaksanut/ehtinyt/viitsinyt lukea varsin pitkälti vain juurikin hyviä kirjoja. Aika saavutus sinänsä kirjalta, johon en suunnannut ennalta käytännössä minkäänlaisia odotuksia.

Pettersen heittää lukijansa suoraan keskelle tarinaa. Ihastuttavan omaperäinen ratkaisu, joskin tunsin ajoittaista vetoa repiä sen johdosta hiuksiani. Mikä Näkijä? Riitti-häh? Ja keitä nämä heput ylipäätään ovat? Hirka on viisitoistavuotias tyttö, siis ihmistyttö, sellainen tavallinen, hännätön, joka on sylilapsena päätynyt... niin, minne? Yminmaahan, jonka natiiviasukkailla on juurikin ne hännät ja jotka syleilevät maata, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Kirjaa lukemalla löytää toki suuntaa-antavia vastauksia ainakin osaan kysymyksistä, mutta varsin paljon jää vielä avoimeksi. Omalla kohdallani tämä tiedonpuute vain ruokki intoani hotkia kirja niin nopeasti kuin mahdollista, vaikka käytännössä tuo into tarkoitti niska-hartiaseutuni terveyden uhraamista tunkemalla tiiliskivimäinen eepos jo ennestään täyteen ja painavaan koulureppuun.

Vaikka Odininlapsi vilisee yminmaalaista mytologiaa, ei skandinaavista mytologiaa suuremmin ole mukana, olkoonkin, että kirjan nimi jotain sen suuntaista lupailisi. Ehkä. Saattaahan se olla (ja todennäköisesti onkin niin), että minä en vain asiaa huomannut. Mistään viikinkinfantasiapläjäyksestä ei siis kirjassa ole kyse, kuten häntäpohdinnoistani ehkä joku ehtikin jo hoksata.

Mytologiapuolella taas sain ihan uskomattomasti iloa ammennettua Näkijästä. Uskontojen ja uskon nyansseja tulee käsiteltyä kirjaa lukiessa vähän niin kuin puolivahingossa, ja onhan se nyt sitä paitsi siistiä, kun jumalan (tai Jumalan) konkreettinen muoto on korppi, tuo suomalaisessa mytologiassakin pyhänä pidetty lintu. Käsitteleehän kirja toki muitakin teemoja: ulkopuolisuutta ja erilaisuutta noin nyt ainakin, ripaus feminismiäkin on nähtävissä (sanottakoon Hesarissa sitten mitä hyvänsä) – ja kyllä, se pakollinen rakkausjuonikin on mukana. Sillä saralla matkassa on kyllä omat mätäiset mutkansa, jotka tuovat matkaan juuri sen verran mutkia, ettei meno liian lällyksi mene. Tämän vuoksi suon Pettersenille auliisti anteeksi syleilyn – joka siis ei ole konkreettista halihommaa – vähän turhauttavanpuoleiset seksuaaliset vivahteet. Sitä paitsi taisin vähän (enemmänkin) ihastua Rimeen, niin että mikäs tässä.

Eeva-Liisa Nyqvistin suomennos on erityismaininnan ja kuvainnollisen hattuni noston arvoinen. Toki olen itse niin täpinöissäni kirjasta, että erinomaisen laadukkaasta suomennoksesta huolimatta ajatuskin seuraavan osan odottamisesta ensi vuoden puolelle asti tekee melkein fyysisesti kipeää. Eihän se norjakaan nyt niin vaikeaa lopulta ole, eihän…?

Kuten sanottua, Odininlapsi yllätti positiivisesti ja perusteellisesti. Laatufantasiaa erinomaisesti luotuine maailmoineen, moniulotteisine henkilöhahmoineen, kuuluisi kai sanoa, jos olisi vakavasti otettava kirjabloggari. Minä olen kuitenkin aivan liian pähkinöinä ja innoissani kyetäkseni noin järkevään järkeilyyn. Näin yönä eräänä jo unta, jossa otin otsaani Näkijän merkin tatuoituna, ja se vaikutti vielä hereilläkin ihan hyvältä idealta.

Täytyy siis alkaa kaivaa niitä norjan peruskurssin muistiinpanoja. Mätää on lupailtu ilmestyväksi keväällä 2016 ja Mahtia syksyllä 2016.

Tiivistettynä
Kuka: Pettersen, Siri
Mitä: Odininlapsi (Jalava, 2015)
Alkuteos: Odinsbarn (2013)
Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist
Kansi: Sisko Honkala
Tuomio: 5/5 – Koukuttavaa, kiehtovaa, upeaa fantasiaa. Kertakaikkiaan esimerkillinen lajinsa edustaja.

13 kommenttia:

  1. Oi voi voi, milloin ehtisin tämän etsiä käsiini ja lukea!! Olen lukenut tästä niin hyviä arvioita, että pakko ehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ehdottomasti lukemisen väärtti! Toivottavasti ehdit lukea jossain välissä, ellet jo ole ehtinyt. :)

      Poista
  2. Tämä on niin hyvä! Ei ollut mitään valtaisia ennakko-oletuksia tai -odotuksia, ja kaikki mahdolliset kuvitteellisetkin sellaiset täyttyivät ja ylittyivät. En todellakaan malttaisi odottaa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusissa kirjasarjalöydöissä on kyllä aina tämä odottamisaspekti epämukava. :D Onneksi ei mitenkään kohtuuttoman pitkää aikaa tarvitse odottaa.

      Poista
  3. Minä en kiinnittänyt erityisesti huomiota tuohon uskontopuoleen. Vaikka luin siitä kommenteissa ja yritin tietoisesti kiinnittää siihen huomiota, se jäi minun lukukokemuksessani kaiken muun alle.
    Kiinnitin eniten huomiota muukalaisvihaan ja ennakkoluuloihin. Miten jopa ennakkoluulojen kohde itse uskoo uskomuksiin itsestään.

    Minusta oli ihan positiivista, että romantiikkaa ei ollut mukana yhtään enempää, sillä monesti pilataan hyvä tarina. Erityisesti jos se tungetaan mukaan jo ensimmäiseen osaan, siis liian aikaisin. Parempi antaa asialle aikaa.

    Toisen osan pitäisi ilmestyä ruotsiksi jo tässä kuussa, mutta ei näytä vielä ilmestyneen. Itse varmasti nautiskelen sen ruotsiksi mahdollisimman pian. Vertailin suomalaista ja ruotsalaista versiota ja tykkäsin ruotsalaisesta ehkä enemmän. Olen ehkä tottunut pohjoismaiseen mytologiaan ruotsiksi, tykkäsin enemmän, että Odininlasta ei kutsuttu suoraan ihmiseksi vaan sen tapaisella sanalla ja "krama" kuulosti jostain syystä "syleilyä" paremmalta. Ehkä siitä puuttuu juuri se seksuaalinen lataus. Syleily kuulostaa, minun korvassani, jotenkin liian suureellisesta, maailmoja syleilevältä ja jopa pussailua sisältävältä. Krama, eli halaaminen taas on jokapäiväinen hellyyden osoitus, tai vielä vähemmän. Tavallaan yksi luonnollinen jokapäiväinen asia.

    No nyt taidan sotkeutua lillukan varsiin. Piti sanomani, että näin paksun teoksen nauttiminen norjaksi saattaa jäädä väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ilmestyvän 28.9. ruotsiksi.

      Poista
    2. Mä kyllä tykkäsin syleillä-sanasta, maan mahdin halaaminen olis kuulostanut jotenkin nössölle. Syleillä on myös kivan harvinainen sana, jota ei paljon normaaalissa kielessä kuule. Ja olihan niitä ihmisen ja odininlapsen synonyymejäkin kirjassa vaikka kuinka.

      Poista
    3. Halaaminenkaan ei olisi yhtä hyvä kuin "krama" oli. Minun mielestä. Omassa blogissani mietinkin tätä kielten eroja.

      Poista
    4. Muukalaisviha ja ennakkoluulot kiinnittivät myös minun huomioni kirjassa, vaikka en niitä tainnut tekstissäni erityisesti esille nostaakaan. :)

      Ja hyvä muuten tuo huomiosi. "Krama" kuulostaa paremmalta kuin "syleily", mutta toisaalta "syleily" voittaa "halaamisen" mennen tullen tässä yhteydessä. Täytyypä klikkailla itseni blogiisi lukemaan pohdintojasi. :)

      Tuskin minäkään oikeasti uskallan jatko-osiin norjaksi (tai ehkä ruotsiksikaan) tarttua. Suomennos on kuitenkin luvassa kohtuullisen pian.

      Poista
  4. Tästä on ollut blogeissa viime aikoina niin paljon juttua, että se on alkanut kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ehdottomasti lukemisen väärtti tämä kirja. Lue ihmeessä, jos jostain käsiisi saat! :)

      Poista
  5. Sainpas tän itsekin vihdoin luettua ja olihan tämä hyvä! Itse heti vähän googlailin jotain avainsanoja liittyen skandimytologiaan ja emblan löysin, tai siis Emblan, ensimmäisen Odinin luoman ihmisen Askin ohella. Saas nähdä tuleeko kakkososassa lisää tuttua.

    Suomennos oli kovasti oiva, tykkäsin, helppo lukea! Mutta norjan opetteluun en kyllä vielä lähde! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olet skandimytologisesti valveutuneempi kuin minä! Jalo tarkoitukseni oli googlailla termejä jossain välissä ehtiessäni, mutta lopulta sitten hommassa kävi jokseenkin niin, että annoin kirjan lainaan naapurille, ja unohdin koko homman.

      Suomennos oli kyllä niin mainio, että taidanpa minäkin antaa vähän periksi ja odottaa sitä. :D Ruotsinnos voisi ehkä vielä olla luettavissa, mutta ei taida tankeronorjani riittää kyllä, vaikka mitä tekisin.

      Poista