25. lokakuuta 2015

Hyllytonttu Tiina goes Helsingin Kirjamessut 2015


Helsingin Kirjamessut loppuivat vasta muutama tunti sitten, mutta omalta osaltani messuilut päättyivät jo eilen. Eipä siinä silti, muutamaa vaille 37 000 käveltyä askelta kahdessa päivässä on kai ihan kelpo saavutus, enkä halua edes vilkaista pankkitilin saldoa... Onhan se sitä kuitenkin kaikesta huolimatta aina kivasti egoa hivelevää kävellä hieno bloggaripassi rinnassa lippujonon ohi. Hih! Kauneimmat kiitokseni Messukeskuksen suuntaan taas kerran tästä mahdollisuudesta siis.

Varoitus! Obs! Luvassa on ällöttävän yksityiskohtainen, kuvia täyteen tupattu selostus kahdesta päivästäni Helsingin Kirjamessuilla. Tekstin aikana yritän vakiinnuttaa käyttöön mm. ilmaisua kirjailijalfie ja lisäksi toistan kuulemiani hävyttömyyksiä.

Minä marssin Messukeskuksen portaat alas perjantaina vähän aamukymmenen jälkeen seikkailtuani urheasti helsinkiläisessä julkisessa liikenteessä. Yllätyin (kuten joka vuosi) paikalla ollutta ihmismäärää, josta suuri osa toki koostui koululaisryhmistä. Vaikka olin tehnyt buukannut perjantain ihan naurettava täyteen (periaatteella "Katson tästä ohjelmasta ensimmäiset 13 minuuttia, varaan 4 minuuttia Messukeskuksen toiselle laidalle juoksemiseen, ja näen sitten jälkimmäiset 13 minuuttia tästä toisesta ohjelmasta."), en lopulta tainnut juuri muuta kuin seisahtaa ohjelmalavojen edessä. Päivä sujahti varsin sujuvasti eri osastoja kiertäen, ja erityisesti antikvariaattipuolella olisin voinut tonkia pidempäänkin.


Ehdin minä sentään pariin Otavan bloggareille järjestämään tilaisuuteen osallistua. Ensimmäisessä niistä palestiinalais-amerikkalainen kirjailija Susan Abulhawa puhui paitsi uudesta kirjastaan, Sininen välissä taivaan ja veden, myös hieman pakolaisten kansallisesta, kulttuurisesta ja kielellisestä identiteetistä, omista kokemuksistaan ja tietty myös hiukan politiikastakin. Omaan mieleeni jäi erityisesti lausahdus: "Literature is bigger than the politics." Tuskin maltan odottaa, että ehdin alkaa Abulhawan kirjaa lukea, sen verran suuren vaikutuksen kirjailija teki.


Jälkimmäisessä tilaisuudessa tapasimme kolme saman kustantamon kotimaista kirjailijaa, jotka esittelivät uusimpia kirjojaan. Niin Antti Tuomaisen Kaivos, Tua Harnon Oranssi maa kuin Pasi Pekkolan Lohikäärmeen väritkin vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta, että täytynee klikkailla itseni kirjaston varausjonoon, kun saan yöpöydällä kiikkuvan kirjapinon edes vähän turvallisemmille korkeuksille (ts. mataluuksille). Sinänsä erilaisille teoksille löytyi lopulta yhteisiäkin tekijöitä sieltä jostain bordellien ja kaivoksien välimaastosta: kulkivathan ne yleensä käsi kädessä. Tästä tilaisuudesta en kykene teille kuvamateriaalia toimittamaan, sillä kamerani kieltäytyi tarkentamasta otoksiaan. Mur.


Kuten päiväohjelmastani voi ehkä päätellä, leijonanosa kotiin kiikuttamistani ostoksista kerääntyi reppuuni perjantain aikana. Pukinkonttiin päätyi jotain pientä sekä omalle jälkikasvulle että kummitytölleni, ja siinä sivussa aika paljon kaikkea itselleni. Yhden kirjan ostin nimellisesti miehelleni, mutta aion kyllä lukea senkin itse jossain vaiheessa. Lisäksi bloggaritilaisuuksien goodie bagit kasvattivat kirjakasaa jonkin verran.


Lauantai alkoi Bonnierin junailemalla kirjabloggareiden messubrunssilla, jossa kahdeksan kotimaista esikoiskirjailijaa esitteli teoksiaan. Kaisa Haatana, Simo Hiltunen, Erkka Mykkänen, Inga Röning, Vuokko Sajaniemi, Roope Sarvilinna, Jussi Seppänen ja Saara Turunen vastailivat urheasti kaiken maailman kysymyksiin. Itse istuin takarivissä kiroamassa keskinäisen YYA-sopimuksemme irtisanonutta kameraa, mikä hieman selittänee brunssikuvien "laatua". Siinä sivussa vannoin, että jos joskus jotain raapustuksiani saan julkaistua, en ikipäivänä suostu moiseen tilaisuuteen tulemaan oikeiden kirjailijoiden keskelle. Erityisesti mieleen jäi Simo Hiltusen kertomus siitä, miten pitkä prosessi kirjan (Lampaan vaatteissa) kirjoittaminen oli ja hänen reaktionsa, kun käsikirjoitus, joka oli siis kolmas tarjottu, vihdoin hyväksyttiin: hän oli ajanut auton tiensivuun, sillä kädet olivat tärisseet niin, ettei ohjaamisesta tullut mitään, ja huutanut, kunnes ääni meni ja sitten vielä hetken. Kaisa Haatanen puolestaan jätti itsestään ja kirjastaan niin positiiviset mielikuvat, että täytyy varmaan hankkia tuo Meikkipussin pohjalta, jota luonnehditaan salaviisaaksi viihderomaaniksi aikuisille naisille, äidille joululahjaksi ja sitten uhrautua itse lukemaan se: minä kun en ole vielä aikuinen, vaikka ikä kohta kolmosella alkaakin.


Brunssilla piipahti myös Katja Kettu, joka ei vastannut lainkaan hänestä median perusteella luomaani kuvaa. Ihana, ihastuttava nainen! Onneksi ei noudattanut opinto-ohjaajansa neuvoa ja ryhtynyt kanavoimaan kirjoitushalujaan sihteerinammattiin. (Tähän laittaisin nauravan hymiön, mikäli moisia blogissa tapaisin käyttää.) Yöperhosta aloittelin eilen junamatkalla, ja yritän nyt ties minkä röllipeikon voimin olla hotkimatta sitä loppuun tältä istumalta ja vaikka blogata välillä. Vaikuttaa vähän siltä, että epäonnistun pyrkimyksissäni perinpohjaisesti.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä brunssilla saimme kuulla Mihail Šiškiniä, joka muun muassa totesi, ettei hän ole kirjailija: hän nyt vain kertoo itsestään ja perheestään ja ratkoo ongelmiaan kirjoittamalla. Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan, mutta joku raja kai siinäkin. Hurmaava herrasmies oli (epä)kirjailija Šiškin, ja hänen uudenkarhea Neidonhiuksensa nököttää niin ikään siellä pelottavan korkeaksi venähtäneen luettavien kirjojen pinon huipun tuntumassa. Palaan kirjoista kirjoittaessani todennäköisesti niin Šiškiniin kuin Kettuun ja muihin mainitsemiini kirjailijoihinkin.


Koska olin perjantain aikana shoppaillut kyllikseni (ts. ylittänyt budjettini), lauantaina ehdin seurata ohjelmaakin. Brunssin jälkeen harhailin hetken ympäriinsä, kunnes asetuin Aleksis Kivi -lavalle seuraamaan Laila Hirvisaaren, Anja Salokanteleen ja Siri Kolun keskustelua Suomen lasten iltasaduista ja ylipäätään siitä, miksi lapsille on tärkeää lukea. Omaa, iltasatujen lukemisen suhteen laiskistunutta itseäni hieman puristi sydämestä, kun Kolu muistutti sen olevan etuoikeus, että saa lukea lapsilleen iltasadun: "ainutlaatuinen mahdollisuus olla yhdessä lapsensa kanssa ja pohtia asioita". Hirvisaari puolestaan sai minusta melkein kirvoitettua kyyneleen muistellessaan lapsuuttaan. Suhtaudun näemmä hyvin tunneperäisesti lapsiin ja kirjoihin noin niin kuin yhteen laitettuina(kin).


Lounastauon jälkeen suuntasin kuuntelemaan, kun Matti Järvinen haastatteli Mika Waltari -lavalla Jussi Katajalaa, Jenna Kostetia ja Katariina Souria yliluonnollisesta dekkarista. Keskustelu oli varsin mielenkiintoista, ja keskustelemaan päässeet kirjailijat olivat varsin erilaisia, mikä oli vain hyvästä. Kostetin Marrasyön klikkailin jo keskustelun aikana kirjaston varauslistalleni. Souri onnistui herättämään kiinnostukseni Musta mandala -trilogiaansa kohtaan, joskin myös sammuttamaan sen saman keskustelun aikana. Ehkäpä jos se sattuu etsimättä kohdalle osumaan...


Waltarilta juoksumarssin Takauma-lavalle kuuntelemaan, kun JP Koskinen ja Kaari Utrio keskustelivat kirjailijan toimeentulosta, siis siitä itse kirjoitustyöstä tulevasta, vuoden aikana. Koskinen oli varustautunut tarkalla kirjanpidolla, josta selvisi, että kirjoitustyöstä tulleet kuukausitulot vaihtelivat vuoden aikana (hieman pyöristäen) 50 ja 5000 euron välillä. Varsin sekopäistä, sano. Erityisesti Utrio kritisoi hieman suomalaisia kirjamarkkinoita syyspainotteisuudestaan ja vertasi siinä samalla Helsingin Kirjamessuja Rion karnevaaleihin. Mielenkiintoinen oli myös Utrion anekdootti, jossa hän kertoi kirjoituskoneiden aikana riittäneen, että käsikirjoitus toimitettiin kustantamoon elokuun puolivälissä: kuukautta myöhemmin kirja oli ulkona. Nykyään, "kun kaikki on sähköistä ja siksi nopeampaa", puoli vuottakaan ei tahdo riittää. Jep!


Pienen kahvitauon jälkeen palasin Takauma-lavalle kuuntelemaan, kun Paula Havaste ja Anneli Kanto keskustelivat historiallisista romaaneista. Alkuun arvoin, josko menisin kuuntelemaan jotain muuta, jonka olen jo unohtanut, mutta onneksi en mennyt! Rouvat kirjailijat pitivät koko paripäiväisen ehdottomasti parhaan viihdepläjäyksen. He keskustelivat historiallisten romaanien kirjoittamisesta niin luonnollisesti ja innoissaan, että välillä tuntui, etteivät he muistaneet lainkaan, että meitä istui puolensataa päätä ihan lähellä kuuntelemassa heidän jutusteluaan. Kanto opetti meitä puhumaan hävyttömyyksiä 1600-luvun tyyliin (vanha kunnon hunsvotti jaksaa naurattaa aina!) ja kertoi 1918 Tampereella käytetyn tuhahdusta: "pier(ais)e ikeniisi". Jälkimmäisen aion elvyttää takaisin käyttöön vaikka väkisin. Havaste puolestaan kertoi kansanuskomuksesta, jossa yskää parannettiin pieraisemalla saunassa omaa kämmentä vasten, viemällä sitten samainen kämmen suulle ja käskemällä yskän syödä paskaa. Oma flunssani ei (ihan) vielä ole siinä vaiheessa, että tätä testaisin, mainittakoon vielä.


Mainion keskustelun jälkeen uskaltauduin tavoistani poiketen kipittää Gummeruksen osastolle vaihtamaan muutaman sanan kirjailijoiden kanssa kiroten samalla sitä, että edellisenä päivänä ostamani Kannon Pyöveli oli jossain narikkaan jättämäni repun uumenissa. Havasteen Taian päivässä ostin lennosta mukaani, ja sainkin siihen signeerauksen (ja ihanan kirjailijan kanssa napsaistua vielä selfienkin – kirjailijalfieksiko sitä voisi kutsua?). Kannon kanssa "jouduin" (huomatkaa suuren suuret sitaatit) tyytymään kuvamateriaaliin. Aivan uskomattoman lämpimiä ja kaikkien kuviteltavissa olevien ylisanojen arvoisia nämä kirjailijat, kuulkaa! Niin, ja kanssani Kerten seikkailuille jatkoa odottaville tiedoksi, että ensi syksynä niitä saattaisi jo olla luvassa. Pieni spoilerikin lipsahti Havasteelta tapahtumapaikkaan liittyen, mutta ei siitä sen enempää...


Summa summarum, parin messupäivän aikana rikkonaisella nilkalla kipittämäni parikymmentä kävelykilometria olivat sen arvoisia. Tällainen pieni, pölhö bloggari etsi kaikkien Isojen Mahtavien Kustantamojen mahdollistamien kirjailijatapaamisten ja muiden jännittävyyksien jäljiltä sopivaa suomennosta englannin termille star-struck. Järkyttävää fanityttöilyä luvassa myös blogin puolella, kunhan saan nuo pari rästiä ensin postattua ja messukirjoja luettua.

Kotiin kannoin seitsemäntoista (17) kirjaa, joista ilahduttavan moneen uskalsin hakea signeerauksetkin. Kolmenkympin kriisini mukanaan tuoma henkisyysteema näkyy ehkä vähän tuossa listalla myöskin: tein Basam Booksilla varsin tehokkaasti ostoksia. Nähtäväksi jää, kuinka moni noista kirjoista blogattavaksi asti päätyy, mutta mistä sitä koskaan tietää.

Abulhawa, Susan: Sininen välissä taivaan ja veden. (Signeerauksella.)
Andersen, Heidi & Stawreberg Anna-Maria: Mindfulness vanhemmille.
Chopra, Deepak & Mlodinow Leonard: Maailmankatsomusten taistelu.
Fielding, Helen: Bridget Jones – Mad about The Boy.
Handford, Martin: Missä Vallu? (Ainolle jouluksi.)
Havaste, Paula: Taika päivässä. (Signeerauksella.)
Hiltunen, Simo: Lampaan vaatteissa. (Signeerauksella.)
Kanto, Anneli: Pyöveli.
Kettu, Katja: Yöperhonen.
Krauss, Lawrence M.: Universumi tyhjyydestä. (Miehelle tuliaisena.)
Mäki, Harri István: Mörkökirja.
Pekkola, Pasi: Unelmansieppaaja.
Rowling, J. K.: Harry Potter ja viisasten kivi. (Kuvitettu versio lapsille joululahjaksi.)
Šiškin, Mihail: Neidonhius. (Signeerauksella.)
Soininvaara, Taavi: Toinen peto.
Takahashi, Yoshihiro: Weed: Taidekirja. (Kummitytölle joululahjaksi.)
Tuomainen, Antti: Synkkä niin kuin sydämeni.

Kirjojen vieressä möllöttävä muumipehmo ei oikeastaan ole messuhankinta, vaan minut sohvalleen yöksi huolineen Maijan kummitädin kuopukselleni lähettämä tuliainen, mutta korvatkoon se kuvasta puuttuvat neljä julistetta ja yhden kangaskassin.


Kaikesta tästä messuhehkutuksestani jää kuitenkin puuttumaan yksi, iso osatekijä: eivät olisi, kuulkaa, kirjamessutkaan melkein mitään ilman sitä sosiaalista aspektia. Erityiskiitokset Marille ja Kialle messuseikkailuseurasta ja Henna Hemulille päivystysseurasta! Muita kirjabloggareita täytyy niin ikään suitsuttaa suunnattomasti, niin hienoa oli saada kasvot ja/tai äänet virtuaalitutuille tyypeille. On hienoa saada olla yksi teistä! Kiitos ja niiaus myös Messukeskuksen ja kustantamojen suuntaan: teidän kanssanne on aina ilo tehdä yhteistyötä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin siis, ensi vuotta odotellessa. Tosin ensi vuonna jätän askelmittarin kotiin, sillä tieto tuo tuskaa, ja alan lenkkeillä valmistautumismielessä jo kesällä. Josko sitä hotelliinkin asti malttaisi ensi vuonna...

8 kommenttia:

  1. Ihanan seikkaperäinen selostus messukokemuksestasi! Monet hauskat jutut nauratti :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ja hauska postaus! Kiitos itsellesi mahtavasta seurastasi. Oli todella hauska vihdoin tavata livenä! ps. En sitten loppujen lopuksi edes laskenut, kuinka monta kirjaa kotiini kannoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja todellakin oli kiva tavata naamakkain. Mä en ole ihan varma, että olisi edes pitänyt kuvata tuota kirjapinoa saati laskeskella. Mies kuittailee varmaan vielä vanhainkodissakin. :D

      Poista
  3. Hyvin maltoit nauttia ohjelmatarjonnasta! Mun keskittymiskyky oli vissiin jäänyt kotiin, kun harhauduin joka välissä tutkailemaan myyntipöytiä.

    Oli hauska nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin kävin lauantainakin vielä aika paljon hipeltelemässä kirjoja. Budjetinkutale vain meni melkein kokonaan jo perjantaina. :'D Ja oli ihana nähdä! <3

      Poista
  4. Hauska raportti, oli kiva lukea. Ja oli todella hauska nähdä myös! Olin vain niin hämmentynyt kanssabloggaajien kohtaamisesta, etten osannut tehdä mitään muuta kuin dissata armasta kotikaupunkiani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja niin oli! :) Kyllä kotikaupunkia aina täytyy vähän dissata. Muutin omastani pois jo melkein vuosikymmen sitten, ja silti välillä pitää aina vähän tölväistä sitä. (Samaan aikaan haaveilen vähän muuttavani sinne takaisin! Olen tullut vanhaksi.)

      Poista