22. joulukuuta 2015

Topeliuksen joulu (Kirjabloggaajien joulukalenterin 22. luukku)


"Ja niin joulu joutui jo taas Blogistaniaan," saattaisi Zachris-Zacharias-Sakari Topelius tänä päivänä kynäillä. Tuskin, mutta ei sitä varmaksi kuitenkaan koskaan voi tietää. Minulle Topelius on aina edustanut kertakaikkisen upeaa ja klassista suomalaista kerrontaa, joka varmasti iskee tähän lukijaan. Rudolf Koivu puolestaan on vähän vastaava heppu kuvataiteen puolelta. Kun yhdistetään herrat Topelius ja Koivu ja määritetään aiheeksi joulu, saadaan aikaiseksi kirja, jonka minä varsin varmasti ostan. 

Topeliuksen joulu: Satuja ja runoja koostuu Kirsti Mäkisen modernisoimista Topeliuksen jouluaiheisista teksteistä. Oma ensireaktioni tämän tiedon äärellä oli kiekaista jotain epämääräistä pyhäinhäväistyksestä, mutta Mäkinenpä onnistuu kääntämään pääni esipuheessaan: 
"Sadun kaipuu on ajatonta ja täyttä nykyaikaa. Ja parasta on, kun äiti tai isä lukee ääneen satuja ja lapset saavat koko satumaailman ihanuudet omakseen. Topeliuksen satujen vanhoja käännöksiä on tässä teoksessa muokattu nykykielelle myös sen vuoksi, että niitä olisi helppo lukea lapsille ääneen. Iltasatua kaipaavat isotkin lapset, samoin koululaiset opettajan satutuokioita." (s. 13)
Topeliuksen tekstit ovat minulle rakkaita, ja vaikka varsin nopeasti pääsin tolpilleni uusien käännösten aiheuttaman järkytyksen jäljiltä, huomasin järkytyksekseni, etten oikein osaa lukea niitä lapsilleni. Mitä enemmän pohdin asiaa, sitä varmemmaksi tulin siitä, ettei näitä topeliaanisia tarinoita ole oikeastaan koskaan minullekaan luettu: olen aina lukenut niitä itse! Isoisäni vanhoista koulukirjoista, internetistä ja myöhemmin yliopiston kurssikirjallisuuden seassa Topelius menee, mutta sitä on olevinaan hirveän vaikea lukea ääneen, vaikka minäkin moista toimintaa varsin paljon harjoitan. Jokin osa minusta yrittää nimetä syylliseksi Topeliuksen kertomusten uskonnollissävytteisyyttä, joka yleisessä viehättävyydessään ja vanhahtavuudessaan on toisaalta kovin söpöä, mutta silti jotenkin niin epätyypillistä minulle. 

Lapsiraatini otti Topeliuksen turinat vastaan varsin ristiriitaisesti. Viisivuotias Martti ei edes yrittänyt peitellä haukotuksiaan ja keksi varsin nopeasti erinäisiä erinomaisen mielikuvituksellisia syitä siirtyä selaamaan itsekseen jotain aivan muita iltasatukirjoja. Kolmevuotias Aino ja melkein kaksivuotias Maija sen sijaan olivat aivan innoissaan ja laittoivat vanhan äitiparkansa lukemaan, kunnes ääni oli mennä. Mieheni ei suostu koskemaan kirjaan pitkällä tikullakaan, joten lienee aiheellista epäillä, että modernisoitunakin vanhahtavahko kerronta iskee vain tämän sukuhaaran naiseläjiin. Tai sitten kyse on periaatteesta ja/tai elämänkatsomuksellisista epäkohdista. Tiedä häntä.


Oli niin tai näin, modernisoitunakin Topelius tuo juuri tarpeeksi lapsuusjoulujen taikaa tähän päivään. Eräs nimeltämainitsematon kyynisenpuoleinen ja opiskelusyksyn jäljiltä sangen uupunut kirjabloggari T.T. huomasi kirjaa (mehu)glögikupposen äärellä selatessaan sielunsa siirtyvän jouluvaihteelle kuin varkain, vaikka joulumieli onkin ollut kadoksissa (tämä talvisäässä käynyt lämmin henkäys oli se viimeinen naula joulumielen arkkuun!). Rudolf Koivun inhottavan ihanat kuvitukset yhdistettynä tähän äkisti herkistyneeseen mielenlaatuun saattavat jopa ärsyttää kyynelkanavia. Ei mikään pöllömpi kirja siis sinänsä.


Eilinen Kirjabloggareiden joulukalenterin luukku aukesi Kirjan jos toisenkin -blogissa ja huominen, toiseksi viimeinen luukku aukeaa Reader, why did I marry him? -blogissa. Topeliusta oli myös viimevuotisessa joulukalenterissani.https://hyllytonttu.wordpress.com/2014/12/07/7-luukku-jouluevankeliumi-lapsille-topelius/

6 kommenttia:

  1. Oi että, Topeliuksessa on kyllä ihanaa nostalgiaa, vaikkei se kaikkiin vetoakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Luotan vakaasti siihen, että tuo poikasenikin vähän isompana ymmärtää topeliaanisen nostalgian päälle.

      Poista
  2. Topeliuksen lukeminen on jäänyt kovin satunnaiseksi, pari tuttua satua eikä paljon muuta, pitäisi varmaan paremminkin tutustua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin Topeliuksen olevan tutustumisen arvoinen. Suosikkijoululaulunikin taitavat olla pitkälti Z-miehen kynästä.

      Poista
  3. tämä vaikuttaa todella sellaiselta nostalgianälkäisten takuuvarmalta hittikirjalta. Itsekin jo meinasin tämän ostaa. :) en ole yrityänyt lukea Topeliusta lapsillebi, mutta voisin kirjoituksesi perusteella veikata, että meilläkin minä tykkäisin näistä tarinoista esikoistamme enemmän.

    Ihanaa ja hauskas joulua teidän poppoollenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin tämän kirjan ensisijaisesti itselleni arvellen, ettei ipanalaumani osaisi topeliaanista upeutta (vielä!) arvostaa. Neitiosasto yllätti positiivisesti, ja poikakin on sittemmin selaillut kuvia useampaan otteeseen itsekseen.

      Ihanaa ja kirjarikasta joulua teillekin! <3

      Poista