22. helmikuuta 2016

Anderson: Jään salaisuudet


Näyttelijättärenä kaiketi parhaiten tunnettu Gillian Anderson on, kuulkaapa, nyt myös kirjailijatar. Hänen esikoisteoksensa A Vision of Fire julkaistiin pari vuotta sitten (suom. Liekkien näkijät, Like 2015), viime vuonna ilmestyi jatko-osa A Dream of Ice (suom. Jään salaisuudet, Like 2016) ja tämän vuoden loppupuolella on luvassa kolmas osa, The Sound of Seas, jonka määräisessä muodossa oleva artikkeli ärsyttää silmääni suuresti. Suomennosta saadaan kaiketi odotella ensi vuoden alussa. 

Minä olen ollut esiteini-iästä ihan silmitön Gilly-fani, kuten tulin tunnustaneeksi kirjoitellessani Liekkien näkijöistä vajaa vuosi sitten. Vaikka kuinka yritin suhtautua Jään salaisuuksia objektiivisesti ja asiallisesti, huomasin fanityttöileväni niissä määrin, etten jaksanut edes odottaa oman vuoroni napsahtamista kohdalleni kirjaston varausjonossa, vaan löysin itseni perjantaina seistä möllöttämässä kirjakaupassa ikioma kirja hyppysissäni. Syytän tästä normaaliakin rasittavammasta hypetyksestä televisiossa parhaillaan pyörivää "Salaisten kansioiden" uutta (tynkä)kautta, joka on saanut minut ihan tolaltani. (Saatan palata aiheeseen likemmin omassa merkinnässään, sillä dvd-kokoelmani ts. Salaiset kansiot -dvd:ni ovat kirjahyllyssä ja siten kirjablogiin sopivaa sisältöä. Hehe.)

Mutta niin, se kirja.

Jään salaisuudet on suoraa jatkoa Liekkien näkijöille. Tämä on tietysti ihan luonnollista, kun kirja on sarjassaan toinen, mutta minä olisin kaipaillut hieman kertausta: muistikuvani Liekkien näkijöistä olivat suunnilleen seuraavat: Antarktiksella on Atlantis, jotain tulivuorijuttuja oli ja se päähenkilömuija on ihan Scully. Jatko-osa ei vanhoihin asioihin puutu kuin vahingossa sivulauseessa, ja alkuun olinkin vähän huuli pyöreänä pähkäilemässä kukamitähäh-kysymyslitanioita, joiden ratkaisemiseen käytin lopulta Googlea.

Eipä silti. Jos eivät muistikuvani ensimmäisestä kirjasta olleet kovin selkeitä, tuskin tämän toisenkaan kirjan juonenkäänteet kovin kauaa mieleni sopukoissa säilyvät. Caitlin O'Hara on edelleen mielikuvissani Dana Scully. Atlantis-tematiikkaa vilisee Antarktiksen jääpeitteen alla, mikä sinänsä on vallan mainiota. Minä pidän Atlantis-myyteistä, mutta nykyään niiden kyljessä tuppaa tulemaan aika kasa new age -hapatusta. Tähän syyllistyy ajoittain myös Anderson. Tulivuorijuttujakin oli, mutta tällä kertaa ne jäivät aika pitkälti jään alle, mikäli epämääräinen viittaus kirjan nimeen sallitaan. Galderkhaanilaiset nimet vilisivät silmissäni niin, että hädin tuskin muistin, kuka kukin on, kirjan loppuhuipennuksen läimähtäessä silmilleni.

Andersonilla ja Rovinilla tuntuu olevan visiota vaikka muille jakaa. Tarina on sen verran vauhdikas, mukaansatempaava ja jännäisä (on se sana!), etten malttanut muuta kuin ottaa pipolakistani kiinni ja nauttia kyydistä. Jollain tapaa toteutus kuitenkin jää vähän puolitiehen. Hahmot jäävät yksiulotteisiksi, erityisesti mitä tulee Jacobiin ja Beniin. (Olen siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kehitellyt teoriaa, jossa Ben onkin sarjan pääpahis. Luulen tulevani pettymään karvaasti: todennäköisemmin toteutuu kakkosteoriani, jossa Ben kuolee - ehkä uhrautuu - sarjan lopussa. Voi pojat!) Kieli on ajoittain töksähtelevää ja suomennokseen on vilahtanut mukaan ihan selkeitä virheitä, joista Annika jo huomauttikin.


Kaikkiaan Jään salaisuudet on sellaista perusfantasiaa, jota voisi luonnehtia vaikka ylläolevalla reaktiolla. Kovin suurta mullistusta se ei pääkopassani saa aikaiseksi, mutta kyllähän se aikansa viihdytti. Jotenkin epämääräisesti arvelisin, että Liekkien näkijät oli hieman parempi, mutta valalle en tosiaan uskalla mennä muistikuvieni vähyydestä johtuen. Kyllä minä silti aion sen kolmannenkin osan lukaista, kunhan se suomeksi julkaistaan. Sitä odotellessa ehdinkin vaikkapa pohtia sitä, mikä kirjan toiseksi tekijäksi merkityn Jeff Rovinin rooli on ollut. Tapaan vähän nyrpistellä nenääni kirjoille, joiden kansissa kirjailijan nimi on suurempi kuin itse kirjan nimi, mutta en ole vielä varma, miten suhtautua näihin, joissa yhden kirjailijan nimi on jättisuurella, kirjan nimi keskikokoisena ja toisen kirjailijan nimi (suhteessa) kärpäsenjätöksenä...

Tiivistettynä
Kuka: Anderson, Gillian & Rovin, Jeff
Mitä: Jään salaisuudet (Like, 2016)
Alkuteos: A Dream of Ice (2015)
Suomennos: Einari Aaltonen
Tuomio: 3/5  – Vähän sellainen mitäänsanomaton peruspläjäys, mutta enimmäkseen ihan viihdyttävä kuitenkin. On niitä huonompiakin tullut luettua!

Sarjan ensimmäisestä osasta, Liekkien näkijät, kirjoitin vanhassa blogissani, täällä.

2 kommenttia:

  1. Minäkin mietin tuota kirjoittajien tehtävän jakoa. Onkohan enemmän työtä tehnyt se pikkuruisella painettu ja isolla vain myyvä nimi.
    Mutta ehkä oon ennakkoluuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikkäästi melkein kaksi viikkoa myöhässä vastailen kommenttiin, mutta näinhän sitä vähän epäilisi. :| Ehkä pitäydyn naiivissa fanityttömoodissa ja uskon, että Anderson on tehnyt mm. kaiken. Yritän ainakin. :D

      Poista