20. helmikuuta 2016

Kanto: Pala palalta pois


Minä olen viimeiset kolme viikkoa ollut työssäoppimassa muuan palvelutalossa. Minähän aion isona hammashoitajaksi, joten kaikki varmasti ymmärtävät hyvin, miksi ennen joulua olin viisi viikkoa "töissä" päiväkodissa ja nyt kuusi ikääntyneiden parissa. Jep. Oli miten oli. Minä olen tietyissä asioissa varsin idealistinen, suorastaan naiivi ihmisotus, ja vanhustyö on ehdottomasti yksi näitä aihepiireistä, joiden kohdalla olen säännönmukaisesti sulkenut silmäni ja korvani. Työssäoppimispaikallani asukkaita kohdellaan ja hoidetaan hyvin, ja he ovat enimmäkseen kohtuullisen hyväkuntoisiakin, kun pystyvät kodinomaisissa oloissa asumaan, mutta olen silti ottanut ja ahdistunut oikein urakalla.

Ahdistustani helpottamaan ajattelin etsiä kirjan, ja pohdin Anneli Kannon teoksen Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista olevan tähän hommaan hyvä kirja. Ei mennyt ihan nappiin tämä arvaus, kuulkaa.

Pala palalta pois koostuu varsin selvästi kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa, joka on nimetty "Minulla on se paha tauti", Kanto kuvaa dementiaa Alzheimerin tautiin sairastuneen äitinsä silmin. Toisessa osassa, "Kertomuksia Mikä-Mikä-Maasta", kuvataan dementian moninaisia muotoja eri näkökulmista. Kolmannessa osassa, "Elämässäni on musta aukko", siirrytään lähiomaisen, Kannon itsensä, kenkiin. Niin, mainittakoon vielä, että kirjan loppu tavallaan yllätti minut.

Kanto ei kaunistele. Kyllähän Pala palalta pois on vertaistukea parhaimmillaan, muttei se kyllä juuri lohdutakaan. Toisaalta kukapa sitä lohtua oikein voisi tarjotakaan? Kirjan sivuilla Kanto nostaa esille paitsi dementian monet lajit myös sen moninaiset uhrit: sairastuneet, omaiset ja tietyissä määrin hoitohenkilökunnankin. Terveyskirjaston mukaan keskivaikeasta tai vaikeasta dementiasta kärsii noin kolmannes yli 85-vuotiaista, joten kyse ei ole ikääntyvässä Suomessamme edes mistään harvinaisesta ilmiöstä!

Esipuheessaan Kanto muistuttaa lukijaa usein kuullusta lausahduksesta, jonka mukaan Alzheimer on omaiselle ankara, mutta sairastuneelle lempeä. Jäin pohtimaan tätä, ja tulin siihen tulokseen, että niinhän se ainakin tietyn pisteen ylittäessään on. Iänikuinen ajatusleikkini siitä, tahtoisinko olla mieluummin toimiva päänuppi rikkinäisessä kropassa vai toisinpäin, sai lisäkierroksia tätä kirjaa lukiessa, mutta varsinaiseen ratkaisuun en ole vieläkään päässyt. Onneksi tämä asia ei ole minun itseni päätettävissä.

Kaikkiaan Pala palalta pois on taidokkaasti koottu kuvaus dementiasta ja siitä Alzheimerin taudistakin, joka dementian yleisin aiheuttaja on. Lohduksi siitä ei ole, eikä se ahdistustanikaan helpottanut.

Tiivistettynä
Kuka: Kanto, Anneli
Mitä: Pala palalta pois: Kertomuksia Alzheimerin taudista (Gummerus, 2013)
Tuomio: 4/5 – Realistinen, koskettava ja useammalla tavalla ahdistavakin kuvaus siitä, kun äiti ei ole enää äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti