18. lokakuuta 2016

Islamin ja kristinuskon dialogia (joskin vähän yksipuolista moista)


Islamilta on nykyään karvan verran vaikea välttyä uutisvirtaa seuratessaan. Varsin usein uskonto esitetään vähintäänkin negatiivisessa valossa, yhdistettynä terrorismiin, Daeshiin (eli ISIS:in) ja muuhun sellaiseen, josta erinäiset roskajulkaisut saavat toistuvasti lisää vettä myllyynsä. Näkyyhän islam toki katukuvassakin, milloin huntuina, milloin partoina, milloin lähetystyöntekijöinä. Minun mielikuvani islamista on ollut varsin neutraali ja suppea, lähinnä yli vuosikymmenen takaisiin maailmanuskontojen opintoihin pohjautuvia, ja viime syksynä Craig Thompsonin Habibin ja Susan Abulhawan Sinisen välissä taivaan ja veden myötä ja ympäri internetiä googlailtuani päätin, että nyt on tonttuilevan sankarittaremmekin aika perehtyä aiheeseen vähän paremmin.

Toki lähestymistapani oli vähän puolueellinen. Minä olen kristitty, ja menin hieman hämilleni kaikista niistä vakuuttavan oloisista nettisivuista, jotka pyrkivät osoittamaan kristinuskon erheellisyyden ja islamin oikeellisuuden ja täydellisyyden. Ne onnistuvatkin taitavalla retoriikallaan vakuuttamaan ehkä ahdistavissakin määrin jopa tällaisen puolueellisen lukijan. Internetistä löytyneet kristinuskon puolustuspuheet tapasivat pitkälti sisältää hyvinkin rasistisia sivujuonteita, joten lähdin lähestymään dilemmaani kristillisen kirjakaupan kautta saadakseni oman päänuppini sisällön taas normaalille tolalleen.

Yhdysvaltalainen teologi R. C. Sproul ja kristityksi kääntynyt muslimi Abdul Saleeb ovat yhdessä kirjoittaneet vuoropuhelumaisen teoksen Muslimien & kristittyjen Jumala. Visuaaliselta ulkoasultaan iskevä teos on alle sata sivua pitkä, mutta käsittelee tehokkaasti kristinuskon ja islamin olennaisimmat erot: Raamatun luonteen ja arvovallan, Jumalan luonteen, ihmiskäsityksen ja Kristus-käsityksen. Vaikka kirjan suomenkielinen nimi vaikuttaa hyvinkin superekumeeniselta ja uskontorajat ylittävältä, on teoksen alkuperäinen nimi, The Dark Side of Islam, kuitenkin huomattavasti osuvampi. Kirjan sävy ei ole niinkään uskontojen välistä dialogia kuin kahden kristityn pastorin dialogia. 

Nabeel Qureshin Etsin Allahia, löysin Jeesuksen kutkutteli minua jo viime vuoden Helsingin kirjamessuilla. Sain myös revittyä äärettömästi riemua siitä, että kirjan suurikokoinen pahvimainosständi oli sijoitettu aivan muslimilähetystyöntekijöiden pisteen taakse. Oli niin tai näin, Qureshin kirja oli ehkä enemmän sitä, jota alkujaan toivoin näppeihin saavani. Harras muslimi alkaa tutkia kristinuskoa todistaakseen sen virheellisyyden ja huomaa lopulta todistaneensa oman uskontonsa jos ei nyt täysin vääräksi niin vähintäänkin virheelliseksi. Kirjassa esitellään myös islamia uskovan näkökulmasta, eikä Qureshi sorru kiihkoiluun kumpaakaan uskontoa kuvatessaan. Omaelämänkerrallinen vivahde on tervetullut ja Qureshi onnistuu koskettamaan oman epäuskonsa kanssa kerran jos toisenkin paininutta lukijaa.

Mietin pitkään, kirjoitanko kirjoista lainkaan kirjablogiin. En erityisemmin kysymättä puhu omasta elämänkatsomuksestani julkisesti, sillä koen sen olevan henkilökohtainen asia. Toisekseen kristillinen tai ylipäätään uskontoja käsittelevä kirjallisuus tuo muassaan aina blogin kävijätilastoihin selvän notkahduksen, eikä uskonnollista kirjallisuutta ylipäätään juuri kirjablogistaniassa näy (ehkä juuri uskon henkilökohtaisuuden vuoksi). Sitä paitsi vähän hönöähän se on mainostaa, että lähdin hakemaan oletusarvoisesti puolueellista tietoa islamista! Valitettava fakta kuitenkin on, että uskon ja joissain määrin myös uskontojen subjektiivisuuden vuoksi täysin objektiivista, kiihkotonta ja paatoksetonta kirjallisuutta on viittä vaille mahdotonta löytää, vaikka sitä toisaalta nykypäivän yhteiskunnassa erityisesti kaivattaisiin. Toivon muuten hartaasti, että osoitatte äskeisen väitteeni vääräksi ja pian kommenttiboksini on täynnä lukuvinkkejä!

Näistä kahdesta lyhyesti esittelemästäni teoksesta suosittelisin ensisijaisesti Nabeel Qureshin teosta, joskin siinäkin on otettava huomioon kautta kirjan esiin pilkahteleva ja lopussa selvästi vallalla oleva tunnustava kristillinen vire. Sproulin ja Saleebin teos on puolestaan kätevä pikakurssi oman kristillisen vinkkelinsä puolustamiseen islamia vastaan, mikäli sellaiseen tilanteeseen kokee usein joutuvansa. Kumpikaan ei sorru mustamaalaamiseen tai suoranaiseen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen, vaan rähinä pysyy puhtaasti teologisena. Ateistilukijaa tai harrasta muslimia tuskin kumpikaan näistä teoksista HC-kristityksi käännyttää, mutta tällaisen jo ennakkoon puolensa valinneen ja omalle mielipiteelleen vahvistusta hakevan ne hurmaavat. Joskin tasapainon vuoksi olen pohtinut vastakkaisen kirjan etsimistä näppeihini, sellaisen, jossa islamiin kääntynyt/palannut henkilö lyttää kristinuskon.

Tiivistettynä
Kuka:
Sproul, R. C. & Saleeb, Abdul
Mitä: Muslimien & kristittyjen Jumala (Perussanoma, 2010)
Alkuteos: The Dark Side of Islam (2003)
Suomennos: Anne Leu
Tuomio: 3/5 – Tehokas pikakurssi islamin ja kristinuskon eroihin, joskin harhaanjohtavasta nimestään huolimatta valitettavan yksipuolinen mokoma.

Kuka: Qureshi, Nabeel
Mitä: Etsin Allahia, löysin Jeesuksen (Perussanoma, 2015)
Alkuteos: Seeking Allah, Finding Jesus (2014)
Suomennos: Kirsi Nisula
Tuomio: 5/5 – Monipuolisesti kristinuskon ja islamin eroihin ja yhtäläisyyksiin paneutuva omaelämänkerrallinen teos, joka on lukemisen väärtti, ellei tunnustava kristillisyys aiheuta kovin pahaa skismaa lukijan oman elämänkatsomuksen kanssa.

12 kommenttia:

  1. Jaakko Hämeen-Anttilalla on myös hyviä kirjoja islamista.
    Susanne Olssonin toimittama Islam on hyvä uskontotieteellinen esitys.
    Mutta kyllä joidenkin kristinuskoon kääntyneiden muslimien tarinat valaisee asiaa hyvin, osa on turhan mustavalkoisia. Uskontotieteessä puhutaan islameista, sehän ei tosiaan ole mikään homogeeninen massa. Juuri tätä sulattelen edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jostain saanut päähäni, että Hämeen-Anttila olisi jos ei nyt ihan kokonaan niin käytännössä melkein apologeetti. Tässä tosin saattaa vaikuttaa sekin, että olen lukenut Hämeen-Anttilan suomennoksen Koraanista ja kuvitellut loput. Hyvä, jos kirjoittaa neutraalisti! Täytyypä klikkailla parit varaukset.

      Ja hyvä pointti myös tuosta islamin tai islameiden heterogeenisyydestä. Sama pätee tietty kristinuskoonkin, mutta sitä pitää jotenkin niin itsestäänselvänä, ettei tajua soveltaa muihin uskontoihin.

      Poista
    2. Kuuntelen nyt Hämeen-Anttilan kirjaa Islamin käsikirja. Se antaa apologeettisemman kuvan hänestä kuin muut teokset. Hän on kuitenkin kristitty eikä puolustele islamin oikeaippisuutta kristinuskoon verrattuna. Enemmän ehkä uskontojen puolustamista muita sotia aiheuttavia asioita vastaan. Jaan tämän näkökulman hänen kanssaan aika pitkälle, joten se ei häiritse. Nykymaailmassa saa äkkiä islamin apologeetin leiman, jos oikoo vääristyneitä käsityksiä.

      Poista
  2. Minua ei kirjallisuudenlajina niin apologiat kiinnosta, ainakaan sellaiset joissa todistellaan sellaisen asian puolesta jolla jo olen, joten tämä laji on jäänyt minulle vieraammaksi...
    Enemmän lopulta kiinnostaa se mikä on yhteistä, ja siinä sivussa jos niitä erojakin hahmottaa niin hyvä. Olen pitänyt esim. joistain Hämeen-Anttilan kirjoista, erityisesti sufi-mystikkoja käsittelevistä Jumalasta juopuneet ja Todellisuuden maailmat (koska pidän myös kristillisistä mystikoista, ja lopulta eri uskontojen mystiikassa on hyvin paljon yhteistä...) mutta sekin lopulta esittelee vain yhtä puolta islamista.

    Jokin aika sitten selailin kirjastossa myös jotain islamin koulukirjoja, ne mitä näin olivat ala-astetasoa ja, no, eivät kauheasti eroa kristillisistä vastaavista mutta ainaskin saa peruskäsitteet vähän tutummiksi ja lähestymistapa on lopulta aika neutraali vaikka tunnustuksellinen onkin.

    (ja noin muuten olen sitä mieltä että kävijänotkaudukset tilastoissa eivät ole mikään syy olla bloggaamatta mistään. Olen myös sitä mieltä että uskonnot eivät ole mitenkään pelkkä yksityisasia...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään mitenkään kävijätilastot silmäkulmassa kiiluen bloggaa, pelko pois! Jotenkin vain turhauttaa se notkahdus silti. :D

      Vähän jotenkin hölmöähän se on omaa näkemystä puolustelevaa apologiaa lukea. Tässä kohden aloin kuitenkin itse olla niin helisemässä, kun en enää hankkinut tietää, mihin uskoa (tai ketä uskoa ehkä pikemminkin), että hankin mielipiteilleni ulkopuolista pönkitystä. Hämeen-Anttilaan täytyy tutustua lähemmin. Olen lukenut nimittäin aiemmin vain yhden hänen kääntämänsä teoksen, Koraanin.

      Poista
  3. Hdcanisin kommentista tuli mieleen, että muistaakseni HS:ssä kirjoitettiin taannoin kolumni, jossa kehotettiin pitämään uskonto julkisena - yksityisenä pidetty uskonto kun voi sallia asioita, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa. Toisaalta ymmärrän kyllä itsekin, ettei uskonnosta ja uskomisesta ole kovin helppoa puhua, varsinkaan nykypäivänä.

    Henkilökohtaisesti kyllä tykkään lukea tällaisia pohtivia postauksia (liittyivätpä sitten uskontoon tai muuhun), joten minustakaan ei kannata olla bloggaamatta, vaikkeivät kaikki tekstejä lukisikaan :) Toisten, ja omaan, uskontoon perehtyminen olisi epäilemättä näinä aikoina tarpeen, jotta voisi välillä katsoa asioita toisenkin näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uskonnon julkisena pitäminen on kyllä hyvä kehotus ja perusteltu! Välillä tuntuu, ettei ole lainkaan samalla sivulla itseään kristityiksi kutsuvien tuttavien kanssa saati sitten tunnusta samaa uskontoa! Yksi syy lisää pitää ajatuksensa ominaan, mikäli on näinkin konflikteja karsastava kuin minä. Toisten mielipiteitä ja pohdintoja on silti aina mukava lukea, kuten kirjoitit, ja on niistä omistaankin ajoittain kiva kirjoittaa!

      Poista
  4. Minulla taisi yks hengellinen kirja tehä lukija ennätyksen. Mutta monen, erityisesti faktan bloggaaminen on ollut aika turhaa. Ainoat kommentit ovat olleet kritiikkiä uskoa kohtaan.
    Joskus viime kesänä bloggasin yhdestä muslimin tekemästä Jeesustutkimuksesta. Tykkäsin kovasti. Kaikesta en tosiaankaan ollut samaa mieltä, mutta avasi uusia näkökulmia. Löysin myös Ruotsin radion ohjelman, jossa kirjan kummallisuuksia kritisoitiin.

    Yksityisyydestä: en puhu suoraan uskosta, mutta en piilottele. Kysyttäessä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin pari joulua sitten Reza Aslanin (muslimi) teoksen Kapinallinen: Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä. Oli mielenkiintoinen!

      Poista
    2. Juuri tuota tarkoitin! En vain muistanut kirjoittajan nimeä ja kirjan nimeä en tiennyt suomeksi. Todella hyvin kirjoitettu ja jopa pelottavan vakuuttava. Silti seassa oli todella kaukaa haettuja juttuja. Mutta erilaiset näkemykset Jeesuksen elämästä avaavat uusia näkökulmia ja voivat antaa hienoja ahaa-elämyksiä.

      Poista
  5. Kuin sattumalta löysin kirjoituksesi :) olen toki blogiasi seurannut ja olemme livenäkin tavanneet. Mutta. Suurkiitos tästä! Itse olen tunnustuksellinen luterilainen ja kristitty. Todella huono sellainen, mutta armosta elävä. Olen miettinyt toisinko pääasiassa jännäreitä sisältävään blogiini myös heng.kirjallisuutta, mutta ihmispelkoisena se on jäänyt. Ja toisaalta; luen Rtun ohessa aina samoja, hyväksi havaittuja kirjoja uudelleen ja uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengellisestä kirjallisuudesta bloggaaminen on minusta vähän vaikeaa, koska... en oikein edes tiedä miksi. Kyse ei oikeasti ole siitä, etteikö kehtaisi tai uskaltaisi kävijäkadon pelossa, vaan ehkä siitä, että (ainakin minulle) usko on kamalan henkilökohtainen asia, jota on vaikea käsitellä julkisesti blogissa(kaan). Toisaalta hengellisistä kirjoista blogataan kovin vähän, siksi ehkä pitäisi itsenkin skarpata ja tuoda niitä enemmän esille. :)

      Poista