7. marraskuuta 2016

Statovci: Tiranan sydän


Pari syksyä sitten kirjablogistania ja ylipäätään koko Suomenmaan kirjaihmiskunta puhui Pajtim Statovcista ja hänen esikoisteoksestaan. Niin sitä sitten muuan tonttuileva bloggarikin päätyi ikään kuin ryhmäpaineen vuoksi lukemaan Kissani Jugoslavian eikä häpeäkseen pitänyt siitä niin paljon kuin olisi ehkä kuulunut. Statovcin kieli oli upeaa, kirja tematiikaltaan mielenkiintoinen ja ajankohtainen, juoni mukaansatempaava ja symboliikkaa vilisi enemmän kuin kroonisesti univajeisen kotiäidin aivo pystyi käsittämäänkään. Tajusin, että kirja on hieno ja upea, mutta se ei vain iskenyt minun kirjallisiin makunystyröihini niissä määrin kuin olisin toivonut.

Tätä taustaa vasten saatatte ymmärtää, miksi en oikein ollut varma, tahdonko lukea tänä syksynä ilmestyneen Tiranan sydämen. Pelkäsin kokevani itseni taas jollain tapaa hitaaksi ja hölmöksi, jos en pitäisikään kirjasta. En kuitenkaan malttanut jättää kirjaa lukemattakaan, kun se niin viekoittelevasti minuun lähikirjaston vippihyllystä kerran katseli. Kirja pääsi messumatkalukemiseksi, ja ahmaisinkin sen kokonaan perjantain aikana, junan penkillä ja hotellin sängyllä.

Statovcin kieli on yhtä huumaavaa kuin aiemminkin. Kirjan keskiössä tai ainakin sen lähistöllä tuntuu olevan seksuaalinen identiteetti samoin kuin sukupuoli-identiteetti, kuten viime kerrallakin, joskin tällä kertaa "pelkkää" homoseksuaalisuutta vähän monimutkaisemmin lähestyttynä. En vieläkään oikein tiedä, miten aiheen käsittelyyn suhtautua, sillä koen sen joissain määrin niin äärimmäisen henkilökohtaiseksi vaikka toisaalta aiheen ääneen (tai kirjallisesti, tietänette tarkoitukseni) käsittelyn tärkeydenkin ymmärrän. Kissani Jugoslaviaa lukiessani muistan kokeneeni oloni kiusaantuneeksi enkä tunteelta aivan välttynyt tälläkään kertaa. Tämä toki on vain oman, äärimmäiseen introverttiyteen taipuvaisen päänuppini ongelma. Mukana on voimakkaasti myös kansallisen identiteetin, sen merkityksen ja puutteen pohdintaa: kirjan päähenkilö vaihtaa kansalaisuuttaan (ja sukupuoltaan) niin luontevasti ja sujuvasti, että sitä jää väkisinkin vähän pohtimaan, miten typerää niitä onkaan pitää millään tapaa luotettavina lokerointiperusteina.

Tiranan sydämen keskiössä on kaksi nuorta... niin, tekisi mieleni sanoa heitä albaanipojiksi, mutta koska kansallisuus ja sukupuoli ovat tulkintoja, pitäisi ehkä jättää sanomatta. Bujar ja Agim tulevat erilaisista perheistä, ja muun muassa perhedynamiikan avulla Statovci kertoo albaanikulttuurista ja sen vivahteista sekä tietenkin Albanian historiasta uskomattoman paljon. Jollain tapaa toivon, että olisin lukenut kirjan jo vuosi sitten. Siitä olisi oikeasti ollut apua albaanitaustaisten maahanmuuttajien kanssa toimiessa.

Jossain vaiheessa kirjaa aloin epäillä kirjan päähenkilöä. Kirjan alussa minäkertojana on Bujar. Vanhempi minäkertoja vaikuttaa kuitenkin enemmän Agimilta. Aloin epäillä Statovcin yrittävän vetää maton jalkojeni alta enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni odottaessani vahvistusta tai torppausta teorialleni. Viimeisille sivuille asti kirjailija jaksoi minua johdattaa ennen kuin paljasti, mitä vuosia sitten tapahtui. Voi ihme, miten minä tykkään näistä kirjoista, jotka vievät minua kuin pässiä narussa!

Tiranan sydän ei ollut mukana, kun tämän vuoden Finlandia-ehdokkaita julkaistiin. Minä myönnän pettyneeni. Pidin Tiranan sydämestä enemmän kuin Kissani Jugoslaviasta, joka tosin sekään ei ollut ehdokkaana isoa Ähvää saamaan. Ehkä juuri tämän vuoksi pidin selviönä Tiranan sydämen ehdokkuutta. Oli niin tai näin, minusta Tiranan sydän on yksi tämän vuoden hienoimpia suomalaisia kirjoja, vaikka se ei aivan totaalisesti omaan kirjamakuuni istunutkaan. Tällaisessa tilanteessa sitä muuten pohtii tosissaan, onko mitään järkeä kirjoittaa subjektiivista kirjablogia ja vielä pisteyttää lukemiaan kirjoja subjektiivisten lasiensa läpi tihrustellen. Kun käsissä on Oikeasti Hieno Kirja ja sen tajuaa omien tylsien mieltymystensä läpikin, on aika nihkeää laittaa tuomioksi 4/5, mutta eipä sitä systeemistään oikein horjuakaan malttaisi. Ehkäpä vuodenvaihteessa jätän nuo arvosanat lopullisesti Goodreadsiin.

Tiivistettynä
Kuka:
Statovci, Pajtim
Mitä: Tiranan sydän (Otava, 2016)
Tuomio: 4/5 – Vangitsevaa kielenkäyttöä ja kerrontaa. Yksi tämän vuoden suomalaisista kirjallisista Tapauksista isolla alkukirjaimella.

6 kommenttia:

  1. Aika pitkälle olen samaa mieltä kanssasi tästä kirjasta ja saman pistemäärän annoin kirjalle kuin sinäkin. Minusta Kissani Jugoslavia oli huikea teos, mutta kyllä Tiranan sydän olisi ansainnut Finlandiaehdokkuuden samoin kuin Kissani Jugoslaviakin. Jotenkin ehdokaskirjoissa mennään tasapaksulla tyylillä suoraan sanoen. Viime vuonna oli yksi poikkeava ja se voitti. Onko maahanmuuttajakirjoittajan vaikeampi päästä esille, ainakin vaikuttaa siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla, etten ihan toviin pääse yli siitä, ettei Tiranan sydän ehdolle päässyt. Kissani Jugoslavian kohdalla vielä jaksoin ajatella, että antavat Statovcin vielä kypsyttää tyyliään (vaikka kirja, kuten sanottua, upea olikin). Tiranan sydämen kohdalla ei enää voi oikein vedota siihenkään. En tahdo kuulostaa uuvatilta tai persulta (hehe), mutta jotenkin kokisin, että nyky-Suomessa maahanmuuttajataustainen kirjailija saisi enemmän median ja muidenkin huomiota kuin syntyperäiset, mutta ehkäpä jossain (pölyisten) instituutioiden kätköissä vielä piileskelee joku, joka on eri mieltä. Ihan hirveällä mielenkiinnolla en kyllä myönnä tämän vuoden F-karkeloita seuraavani...

      Poista
  2. Minäkin olin hyvin pitkälti kanssasi samaa mieltä Tiranan sydämestä. Kyllä, pidin Kissani Jugoslaviasta, mutta tähän lähestulkoon rakastuin - ja tämä olisi ollut niin hyvä pieni "yllätys" Finlandia -ehdokas listalle. Tämä olisi ollut jotain hieman erilaista... Mutta aina ei saa mitä haluaa, ja onneksi meillä on Blogistanian äänestykset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelin juuri itsekin, pitäisikö sitä oikein ensimmäistä kertaa osallistua Blogistanian Finlandia -äänestyksiin tänä vuonna. :D

      Poista
  3. Ehdottomasti yksi vuoden parhaita, ja onneksi se saikin jo (pienen) Toisinkoinen-palkinnon. Minäkin veikkasin pitkään, että onko aikuinen päähenkilö sittenkin Agim ja osin senkin vuoksi kirja piti niin otteessaan kun odotin vastausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä arvelin ihan samaa! :D Taitava on Statovci. Toivottavasti kirja saa vielä muitakin palkintoja, isompia ja pienempiä, sillä niitä se todellakin ansaitsisi!

      Poista