27. joulukuuta 2016

Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945


Ensimmäinen ajatus Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjoista on varmasti monella, että nuo päiväkirjat ovat varmaan varsin lyhyitä: eihän Ruotsi sotinut toisessa maailmansodassa! Vähän ehkä lähetti vapaaehtoisia sinne tänne ja Hitlerin Saksalle antoi materiaa ja materiaaleja, hiukan läpikulkuoikeuksiakin, mutta eihän se nyt sotaa ole. Minä opiskelin villissä nuoruudessani pohjoismaisia kieliä Tampereen yliopistolla ja tapaan ajatella olevani Ruotsin historiasta kohtuullisen hyvin perillä. Tässä kohtaa on kuitenkin olla möllöttänyt aukko. Toinen maailmansota nimittäin vaikutti Ruotsiin varsin paljon: itsestäänselvän pelon lisäksi ruotsalaisten arkea leimasivat säännöstely ja liikekannallepano. Jälkimmäinen ei liene mikään ihme, kun miettii, mitä Ruotsin ympärillä tapahtui. Saksa marssi läpi Tanskan ja Norjan napaten molemmat oman lippunsa alle, itäpuolen tapahtumat me suomalaiset tunnemme varsin hyvin. Mitä säännöstelyyn tulee, on se selvästi vaikeuttanut taloudenpitoa, mutta varsin runsailta kuulostavat Lindgrenin perheen kattaukset...

Sotapäiväkirjojen aikaan Lindgren työsti esikoiskirjaansa ja työskenteli Ruotsin tiedustelupalvelun kirjesensuurissa. Lindgren kertoo päiväkirjoissaan varsin avoimesti kirjeissä esiintyneistä tiedoista ja siteeraa ja mukailee niitä pitkiä pätkiä. Nykyisessä vaitiolovelvollisuuksien kulttuurissa tuo tuntuu vähintäänkin oudolta, vaikka Lindgren olisikin tarkoittanut Sotapäiväkirjat yksityisiksi. Sosiaali- ja terveysalaa opiskelevana ja siellä satunnaisia keikkatöitä heittävänä en tahdo tai uskalla kirjoittaa edes omaan päiväkirjaani pidempiä pätkiä työpäivistäni: satunnaisia anekdootteja, joista potilasta tai asiakasta ei voi millään muotoa tunnistaa korkeintaan. O tempora, o mores, pitää kai tähän todeta.

Kirjaa lukiessa huomaa selvästi lukevansa nimenomaan naisen kirjoittamaa päiväkirjaa. Maailmanhistorian Suurien Tapahtumien ja sodan käänteiden rinnalla kulkee arkipäiväistä huushollausta, lasten sairasteluja, teinin teineilyjä, miehen seikkailuja (Vad för fan, Sture?) - ja ruokaa: ruokalistoja, ruoanlaittoa, tuskailua siitä, että säännöstelyn vuoksi tuotetta X ei ehkä saada jouluksi, ja niin edelleen ja niin edelleen. En tarkoita tätä mitenkään negatiivisena seikkana. Minä en vielä ole saanut käsiini "sitä toista Lindgren-elämänkertaa" (eli Jens Andersenin kirjaa Astrid Lindgren: Tämä päivä, yksi elämä; WSOY, 2016), joten Sotapäiväkirjojen kautta pääsin vähän sisälle Lindgrenin elämään, joskin vain lyhyeksi ajanjaksoksi.

Ruotsi ei ollutkaan Lindgrenin Sotapäiväkirjojen mukaan syrjässä sodasta, vaan pikemmin kahden tulen välissä: lännessä (ja etelässä ja pohjoisessa) vaanii Hitler, idänpuoleisessa horisontissa häämöttää Stalin. Vaikka Lindgrenin (ja uskoakseni monen aikalaisruotsalaisen) pelko omasta tulevaisuudesta ovat kirjassa suuressa roolissa, eivät ne kuitenkaan nouse pääosaan. Sen paikan vievät naapurikansoja kohtaan koettu empatia ja lähimmäisenrakkaus. Säännöstelystä huolimatta ruotsalaisten pöydät notkuvat sodasta kärsivien Euroopan maiden mittakaavassa, mistä Lindgren kokee jollain kierolla tavalla hurmaavaa syyllisyyttä. 

Tämä itsessään on aiheellinen muistutus siitä, ettei ihmiskunta ole vajaassa vuosisadassa muuttunut mitenkään määrättömästi mihinkään suuntaan. Jollain tasolla tapaan pitää viime vuosisadan alun ihmisiä jollain tapaa naiiveina ja helposti vietävinä, omaan ajatteluun kykenemättöminä ja epäempaattisina. Tällä ajattelumallilla olen selittänyt itselleni muun muassa sitä, että Hitler onnistui Saksassa tekemään, mitä teki. Tänä syystalvena olen saanut jo kaksi muistutusta siitä, miten väärässä olen: Lindgrenin Sotapäiväkirjat ovat niistä toinen, syynä selkeästi omilla aivoillaan ajatteleva ja koko sydämellään tunteva Astrid. Toinen on tietty Katarina Baerin He olivat natseja, jossa natsi-isovanhemmat muuttuvat eläviksi ja ajatteleviksi yksilöiksi, jotka eivät lainkaan sovi siihen sopulimaiseen laumasieluun, jonka olen omassa päässäni luonut.

Lindgren kirjoittaa tarkkanäköisesti maailman tapahtumista. Hän analysoi ja pohtii sodan kulkua paremmin kuin moni ammattilainenkaan. En voi olla ihailematta ja alkamatta taas haaveilla "kunnollisen päiväkirjan" pitämisestä. Toisaalta kai se olisi parempi opetella pitämään edes blogia suunnilleen säännöllisesti. Loppuvuodeksi on luvassa loppukiri!

Tiivistettynä
Kuka: Lindgren, Astrid 
Mitä: Sotapäiväkirjat 1939-1945 (WSOY, 2016)
Alkuteos: Krigsdagböcker 1939-1945 (2015)
Suomennos: Kari Koski
Tiivistettynä: 4/5 – Silmiä avaava kertomus siitä, miten paljon meidän menomme vaikutti puolueettomaan länsinaapuriin.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Ottihan Ruotsi vastaan suomalaisten lapsia sodan aikana, samoin aika monen maan sodassa haavoituneita. mm. Selma Lagerlöf antoi kultaisen Nobel-palkintonsa Suomen sodan tukemiseen. Ruotsalaiset lähettivät ruokaa ja vaatteita ja vapaaehtoiset osallistuivat sotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tämäkin, mutta jotenkin ajattelin, että Ruotsin kotirintamalla toinen maailmansota olisi ollut enemmän sellaista hyväntekeväisyyshommaa, ei "oikeaa" säännöstelyä ja liikekannallepanoa sun muuta. :) Näin sitä oppii ihmiseläin uutta!

      Poista
  2. Hirveästi olisi kiinnostavia elämäkertoja ja päiväkirjoja luettavaksi sellaisista ihmisistä jotka tavattomasti kiinnostavat. Jos sitä malttaisi näiden järkäleiden kimppuun käydä, tätä minulla ei tosin ole mutta jotenkin ajaudun ajattelemaan Tovea ja Kirsi Kunnasta ja ja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Juuri pohdin, että ihmiseksi, joka ei koe elämänkerroista ja päiväkirjoista pitävänsä, niitä on kyllä ihan pirusti to read -listalla. :D Tovet olen tietääkseni lukenut (paitsi ne Kirjeet!), Kirsiä en ole vielä saanut aikaiseksi, ja monta muutakin odottaa vuoroaan...

      Poista
  3. Olen pohtinut jo pidemmän aikaa tämänkin kirjan lukemista, mutta tekstisi luettuani minulle iski halu etsiä se käsiini mahdollisimman pian. Ruotsin asema sodan aikaan on minulle melko tuttua mm. useiden dokumenttien myötä, mutta olisi mukavaa lukea teos, jossa Ruotsi toisessa maailmansodassa on päänäkökulmana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin alkoi tämän myötä kiehtoa Ruotsi toisessa maailmansodassa enemmän. Liekö aiempi mielikuvani ollut Kummelin ansiota ("Meanwhile in Sweden"...)? Suosittelen tätä kyllä lämpöisästi!

      Poista
  4. Lukulistalla on tämä(kin), kuten Linnea sanoi niin hyviä elämäkertoja tuntuu nyt riittävän. Meillä on joitain vanhempiakin opuksia hyllyssä odottelemassa. Jossain vaiheessa on toki Lindgrenin vuoro :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on hyllyssä vino pino vuoroaan odottavaa faktakirjallisuutta, kun vielä malttaisi ne kaikki lukea! :D Tuttu ongelma kautta kirjablogistanian siis!

      Poista