18. tammikuuta 2017

Kotimaista sarjakuvaa yhteen merkintään tehokkaasti tiivistettynä


Minä tapaan blogissani toistuvasti uhota, että nyt alan lukea enemmän sarjakuvia ja kirjoittaa niistä enemmän ja taitavammin blogiini. Ongelmana on lähinnä se, etten koskaan oikein tiedä, mitä noista mokomista kirjoittaisin, vaikka kuinka niistä pitäisin. Olen kuvataiteen sanalla jokseenkin totaali urpo, enkä osaa usein perustella, miksi joku miellyttää silmääni ja toinen ei. Sarjakuvakirjoja koskevat merkintäni olisivat siis keskimäärin yhden, korkeintaan kahden kappaleen pituisia, enkä ihan hirveästi välittäisi moisia raapaleita blogissani julkaista, ellei ole aivan pakko.

Viime vuoden aikana luin kuitenkin niin hienoja suomalaisia sarjakuvia, etten malta niitä käsittelemättäkään jättää. Hätäratkaisuna olen siis päättänyt käsitellä ne kaikki samassa blogimerkinnässä.


Ilpo Koskelan Lusia (Like, 2015) sijoittuu 1600-luvulle, tuohon kristinuskon ja suomenuskon murrosvaiheeseen: osa pappismiehistä tuomitsee kaikki pakanamaisilta haiskahtavatkaan teot ja temput ja metsästävät noitia rovioilleen, osa sallii valkean magian. Päähenkilö Lusia (ts. Lucia, ei sentään Lucifera!) on kansanparantaja ja runonlaulaja, oikeasti eläneeseen Lusia Rusintytär Korhoseen pohjautuen.

Koskelan piirtämistyyli on selkeää, ehkä jopa tyyliteltyä. Puhekuplat vilisevät viitteitä (!), ja voin rehellisesti sanoa lukeneeni historiallisia romaaneita, joihin tunnutaan tehneen taustatyöt huonommin kuin Koskela Lusiaansa. Nostan karvalakkiani! Jollain tapaa itse tarina jää kuitenkin pinnalliseksi ja etäiseksikin, vaikka se sinänsä viihdyttävä onkin, ja bloggaavan lukijan on hirveän vaikea keksiä siitä muuta sanomista kuin jonkinlaisen juonikuvauksen kirjoittaminen. Vaikka kokonaisuudessa on kaikki vaadittavat elementit, tämä lukija jää kuitenkin kylmäksi.

Lusiasta on muuten sävelletty oopperakin.


Mikko A Jeskasen Perkele: Myytillisiä tarinoita (WSOY, 2011) kiinnitti huomioni lähikirjastoni sarjakuvahyllyssä, onnistui yllättämään ja sai minut kikattelemaan kuin minkäkin esiteinin. (Hihi, ruma sana!) Pikainen vilkaisu kirjan sisälle ja takakanteen vakuutti minut kuitenkin: kuusi sarjakuvanovellia 1600-luvun Ruotsi-Suomesta, jolloin kristinusko ja suomenusko elivät murrosvaihetta - huomaatteko tässä sarjakuvamerkinnän sisällössä jo vissin teeman? Jep.

Jeskasen kuvat ovat jollain tapaa vaikeampia kuin vaikkapa Koskelan. Minä, Aku Ankkojen, Asterixin ja Lucky Luken ystävä, simppelimpään tottunut, en alkuun hankkinut saada selvää kuvista, mutta hiljalleen silmä harjaantui. Välillä koin, että Jeskasella on ollut jollain tapaa kiire kertoa itse tarina, ja kuvat ovat siksi ajoittain tyyliteltyjä, mutta tokkopa asia ihan näinkään mustavalkoinen on. Välillä kuvat ovat hyvinkin yksityiskohtaisia, kun taas välillä hyvinkin simppeleitä, ja sen verran tussin varressa olen itsekin ollut, että tiedän, ettei yksinkertaiselta näyttävien kuvienkaan luominen välttämättä ole niin, noh, yksinkertaista.

Oli niin tai näin, Perkele nousi ehkäpä suosikikseni näistä sarjakuvista. Sarjakuvat ja tarinat ovat selvästi aikuiseen makuun, lihaisia ja reheviä, ja vaikka kristityt ovat taas kuin lauma pieniä sielunvihollisia (tai ehkä juuri siksi), kokonaisuus on jotenkin kovin realistinen kaikesta yliluonnollisesta huolimatta.


Tältä pohjalta ei liene ihme, että olin haljeta ilosta bongatessani sattumalta samaisen lähikirjaston samaisesta sarjakuvahyllystä samaisen M. A. Jeskasen kynäilemän teoksen Santala: Perkele osa II (WSOY, 2011). Santala ei kuitenkaan ole sarjakuvanovellikokoelma eikä sen nimessä ole kirjoitusvirhettä, joskin olen itse edelleen vakaasti sitä mieltä, että kirjan nimenä noin niin kuin yleisesti huippuhieno olisi "Saatana: Perkele osa II". Aina ei voi voittaa. Oli niin tai näin, Santala on sarjakuvaromaanina sujuva jatko Perkeleelle, ja itse olin erinomaisen tyytyväinen siihen, että edellisessä osassa tutuksi tullut Laurentius Hornaeus tekee paluun. Juonellisesti Santala ei kuitenkaan yllä Perkeleen tasolle ja tuntuu ajoittain vähän venytetyltä.


Petri Hiltusen toimittamasta Eino Leinon Helkavirsiä -kokoelmasta (Arktinen Banaani, 2015) koko sarjakuvaprojektini lähti liikkeelle. Eino Leino on yksi niistä runoilijoista, joista lähes jokaisella on jonkinlainen mielipide. Useimmilla kai positiivinen. Minun ensikokemukseni ja sitä myötä vaikuttavin kokemukseni Leinon runoudesta on isovanhempieni kirjahyllystä esiteininä löytämäni Helkavirsien jonkin sortin valikoima tai yhteisnide. Sarjakuvaversio noista runoista vaikutti jo ajatuksena niin jännittävältä, etten voinut jättää sitä lukematta.

Eino Leinon Helkavirsiä on tosiaankin kokoelma eri tekijöiden tekemiä sarjakuvia, ja sitä myötä tyylillisesti yhden sortin sekametelisoppa. Luulen, että yhden sarjakuvataiteilijan tekemänä olisin pitänyt teoksesta enemmän: nyt koin kiinnittäväni liikaa huomiota visuaalisen esityksen vaihteluun. Oma ikisuosikkini Helkavirsistä, "Ylermi, ylpeä isäntä", on sarjakuvaversiona mukana teoksessa. Muistan lukeneeni runoaihastuksesta kananlihalla mummulassani siinä jossain rippikoulun ja ylioppilaaksi kirjoittamisen välillä kesämyrskyn pauhatessa taustalla. Vieläkin nousevat niskahaivenet pystyyn, kun mokomaa muistelen! Sarjakuvaversioon olin vähän pettynyt. Omat mielikuvani tapahtumista olivat kovin erilaiset. Olin sijoittanut ne tiettyyn kirkkoon - siihen isovanhempieni kotikylän vanhaan puukirkkoon, kuinkas muuten - ja muutenkin sarjakuvaversio ei vain napannut.

Onhan tuo tarinan muodosta toiseen siirtäminen vaikeaa silti. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää, ja omien tulkintojensa julkistaminen näin laajassa muodossa on jollain tapaa niin intiimiä, että kirjabloggarikin kavahtaa. Harva innostuu kirjojen elokuvaversioista: jotain jää aina pois tai tulee väärällä tapaa esitetyksi, eikö totta? Runon muuttaminen sarjakuvaksi ei sinänsä eroa tästä mitenkään.

2 kommenttia:

  1. Niin minäkin aina uhoan, että tähän genreen pitäisi tutustua kunnolla. Nyt on projekti sentään edennyt niin, että olen merkannut muutaman teoksen muistiin, mm. tuon Perkeleen! Hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkele on kyllä hyvä. :D Ja onnea projektiin!

      Poista