7. helmikuuta 2017

Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät


Minun sydämessäni on vissi heikko kohta uskontoa liippaavalle kaunokirjallisuudelle, vaikka toisaalta tiedostankin, ettei (kristin)uskoa näissä kirjoissa usein käsitellä mitenkään silkkihansikkain. Useasti kritiikki tietenkin kohdistuu järjestäytyneeseen uskontoon pikemmin kuin itse uskoon, mutta ajoittain näistä lukukokemuksista, joita toisaalta janoan, muodostuu ryppy omaan uskonelämääni. Totesin varsin varhaisessa vaiheessa, että minun on ehdottomasti saatava lukea Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät: helluntailaisuus ei ole minulle henkilökohtaisesti kovin läheinen kristinuskon alalaji, joten sinänsä kirjan lukeminen tuskin menisi kovin hurjaksi uhkapeliksi: energiani ei juuri nyt oikein riittäisi mihinkään isompaan uskonkriisiin, kun kaikkea tästä maailmasta lähtöisin olevaa kriiseilyäkin olisi tarjolla.

Törmälehto kuljettaa lukijaansa kahdessa rinnakkaisessa ajassa ja paikassa: lukiolaistyttö Elsa 1990-luvun Kainuussa päätyy paikallisen helluntailaisseurakunnan toimintaan mukaan vähän sattumalta, ja nykypäivässä minäkertoja-Elsa kulkee Kolumbiassa jonkin sortin lähetysmatkalla ja paikallisen helluntaiseurakunnan toimintaan osallistuen. Jälkimmäisellä on jonkin sortin henkilökohtainen ristiretki käynnissä sissien vangitsemana vuosia olleen Manuelin sopeuttamisessa normaaliyhdyskuntaan ja -elämään. Siinä, missä Elsa vetäytyy karismaattisen uskonlahkon toimintaan mukaan, minä-Elsan usko vaikuttaa arkisemmalta ja ehkä vähän väljähtyneeltäkin. Teinivuosien rakkaudenkaipuu, hurmoshenki, kapinointi ja kaikkitietävyys ovat laantuneet ja Elsa on kasvanut aikuiseksi: mitä on karismaattinen kristillisyys ilman hurmosta ja paatosta, epäilyksellä maustettuna?

Elsa rakastaa sanoja ja tekee niiden tärkeyden monesti selväksi niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Vaikka kirjallinen minä tuleekin itsestäänselvästi erottaa kirjailijasta, luulen, että Törmälehto allekirjoittaisi monet Elsan esittämistä väitteistä. Kirjan kieli on harkittua ja viimeisteltyä ja sanalla sanoen kaunista. Vaikka minun oli ajoittain vaikea saada otetta joistain kirjan teemoista, piti kerronta minut silkalla soljuvuudellaan tiukasti otteessaan. Vaikka vuoret järkkyisivät on erinomaisen hieno esikoisteos, joka tuo esille ymmärtääkseni harvinaisempia näkökulmia: vaikka helluntailaisuus on kasvanut tasaisesti vuosien varrella, törmää siihen fiktiopuolella yhä harvakseltaan. Vaikka Törmälehto käsittelee niitäkin helluntailaisuuden piirteitä, jotka saavat riviluterilaisen kulmakarvat usein noususuhdanteeseen, ei lukija koe millään tapaa tirkistelevänsä tai kummastelevansa. 

Nykypäivän Elsa Kolumbiassa tuntuu minulle läheisemmältä, mikä tosin osaltaan varmasti on kertojaratkaisun onnistuneesti luomaa illuusiota: minäkertoja pääsee lähes aina eri tavalla iholle kuin vanha kunnon kaikkitietävä. Toisaalta minä-Elsan pohdinnat ja kipupisteet ovat niitä, jotka minulle vuosien varrella ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuiksi, kun taas ysäri-Elsan hurmos ja palava usko ovat yhtä etäisiä kuin Ultra Bran uskoon tuleminen rukouksen voimalla. Olisinkohan lukenut kirjan toisin vuosikymmen nuorempana? (Totta kai olisin, sillä vuosikymmen sitten olin täysin kakara ja uuvatti eri ihminen. Olisin lukenut kaikki kirjat toisin.) Elsan usko on jollain tapaa kiihkeydessäänkin turvallista ja epäily kotoista, ja uskosta luopumiseen liittyvät tunteet niin tuttuja, että melkeinpä fyysisesti tekee kipeää niistä lukea. Luin silti, enkä kadu. Eikä Vaikka vuoret järkkyisivät pelkän uskon ja elämänkatsomuksen ympärillä pyöri. Perhesuhteet, ystävyys, parisuhteet, oman roolinsa ja merkityksensä löytäminen – kaikki nuoren (ja nuorehkon) aikuisen elämän kipupisteet ja voimavarat vähintään vilahtavat kerronnassa.

Erityisen kunniamaininnan tahdon vielä näin erikseen antaa kirjan upealle kannelle. Vau!

Tiivistettynä
Kuka:
Törmälehto, Terhi
Mitä: Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava, 2017)
Kansi: Timo Numminen
Tuomio: 4/5 – Hieno esikoinen, joka tempaa lukijan mukaansa eikä hevillä päästä tätä kahdelta aikatasoltaan karkaamaan. 

4 kommenttia:

  1. Minäkin pidän uskonnollisista romaaneista ja tästä varsinkin, kun en itse enää pyöri noissa vapaissa suunnissa. Lisäksi kirja oli todella kauniisti kirjoitettu, sellainen jonka voi joskus vielä lukea uudestaankin.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva että luit tämän! On tosiaankin ihan totta, että lukija ei koe tirkistelevänsä, vaikka Elsan uskonkokemukset ovat hyvin yksityisiä. Luontevaa tekstiä!

    VastaaPoista
  3. Lisäsin heti lukulistalle, kun alkoi ilmestymään bloggauksia tästä. Ensi alkuun sivuutin uskonnollisen aihepiirin takia, mutta Helmet-lukuhaasteessa on kohta uskonnolliselle kirjalle, niin tämä kuulostaa juuri passelilta siihen kohtaan! Ei tarvitse miettiä sen kummemmin enää sitä kohtaa :)/Tiia

    VastaaPoista
  4. Tässä on todella kaunis kansikuva. Minäkin haluan ehdottomasti lukea tämän. Teinivuosinani tunsin läheisesti muutamia helluntailaisia, ja mielenkiinnolla odotan helluntailaisuuden kuvaamista. Yritin jo etsiä tätä kirjastosta, mutta en löytänyt. Pitää ehkä jopa hankkia omaksi.

    VastaaPoista