21. toukokuuta 2017

Gaiman: American Gods


Amerikkalainen kaapelitelevisiokanava Starz alkoi hiljattain pyörittää televisioversiota Neil Gaimanin American Gods -romaanista. Kanava on minulle ennestään tuttu lähinnä Diana Gabaldonin Outlander-sarjan filmatisoinneista, joista olen pitänyt kovin, joten päätin ottaa Gaimanin kirjan käsittelyyni ihan siltä varalta, että joku suomalainen kanavakin viitsisi ottaa sarjan levitykseen, ettei minun tarvitsisi dvd-versiota vartoa. Sitä paitsi kaltaiselleni mytologiafanille kirjan lähtökohdat kuulostivat varsin mukavilta: pakanajumaluuksia permanto piukassa taistelemassa uudempien vastineittensa kanssa ihmisten amerikkalaisten sieluista. Mikäs sen mukavampaa! 

Pohjois-Amerikan mannerta tulee kirjassa reissattua ristiin rastiin, ja se jos jokin tulee selväksi niin se, että maa on monimuotoisuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi äärimmäisen epäsuotuisaa maata eri entiteeteille. Kulttuurien ja uskontojen sulatusuunissa perinteisemmät jumalolennot, kuten Odin, Anubis ja Kali, saavat tehdä tietä uudemmille, vaikkapa mediaa ja teknologiaa edustaville jumaluuksille. Tämä tietenkään ei miellytä muinaisjumaluuksia, joiden koko olemassaolo (tai ainakin voimat, mutta mitä on voimaton jumalolento?) on riippuvainen siitä, että heihin uskotaan:
"Gods die. And when they truly die they are unmourned and unremembered. Ideas are more difficult to kill than people, but they can be killed, in the end." (s. 65)
Ihmisten tehtävä on uskoa ja kuvitella, täyttää heitä ympäröivä pimeys kummituksilla, jumalalilla ja ties millä maahisilla, ja vanhojen jumalien kohdalla myös ruokkia heidän voimaansa sopivin uhrein, joiden laatu tietysti riippuu täysin siitä, kenelle uhrataan. Kuten nykyiseen, sekulaarisagnostiseen ajatteluun jollain tapaa sopii, ovat jumalat pikkumaisia otuksia, joille ihmiset ovat vain pelinappuloita jumaltenvälisissä sodissa kiukkukohtauksissa.

Kirjailijana Gaiman on sitä kategoriaa, että hänet voisi sijoittaa uusien jumalien joukkoon. Kieli on taidokasta, virkkeet sopivan monimutkaisia ja sanasto sen sorttista, että ajoittain harkitsin sanakirjan käyttämistä (mitä en tee koskaan englanniksi tai ruotsiksi lukiessani). Raskaista teemoistaan huolimatta American Gods vilisee huumoria, joka saa ainakin minut naurahtelemaan ajoittain ääneen (mitä en tee lähes koskaan). Intertekstuaalisten ja interkulturaalisten viittausten määrä on huimaava, eikä Gaiman juuri vaivaudu selittelemään sutkautuksiaan. Joko lukija tajuaa tai sitten ei.

Varsinaisen pääjuonen lisäksi American Gods vilisee enemmän ja vähemmän oleellisia sivujuonia: on zombie-vaimoa, on näennäisen täydellisen pikkukaupungin pinnan alla kuplivia kauhuja ja ties mitä. Kuvittelisin tämän kirjan aspektin toimivan erinomaisen hienosti televisioversiossa. Kirjassa jokin nimittäin tökki ainakin tällä lukijalla. En nyt varsinaisesti joutunut pakottamaan itseäni lukemaan kirjaa, mutta ei se ihan omalla painollaankaan edennyt. En tiedä, mistä tämä johtuu. Kieli, juoni, hahmot, kaikki perustekijät ovat vähintäänkin kunnossa, usein enemmänkin. Ehkä kirja oli vain liikaa kaikkineen.

Samaan efektiin olen törmännyt George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -sarjan kanssa. Vaikka kirjat sinänsä toimivatkin ja olen ne kaikki lukenut, on lukeminen takunnut, kestänyt ja venynyt. Sen sijaan televisioversiona homma on toiminut viittä vaille sekopäiseen fanitukseen saakka. Mieheni ehdotti, että alkaisin suosiolla vältellä nykyfantasiaa ja pitäytyisin Tolkienissani, mutta ihan noin yksioikoinen ei asia (kaiketi) ole.

Mikäli joku innostui kirjasta, mutta ei halua tarttua siihen alkukielellä, Mika Kivimäki on suomentanut teoksen osuvalla nimellä Unohdetut jumalat, ja suomennoksen on kustantanut Otava (2002).

Tiivistettynä
Kuka: Gaiman, Neil
Mitä: American Gods (2001)
Tuomio: 3/5 – Moderni klassikko ei istunut täysin minun makuuni ainakaan ensimmäisellä lukukerralla, vaan paljoutensa vuoksi pikemminkin työnsi luotaan. Ehkä televisioversio osuu makuuni paremmin: tarina on kuitenkin kovin hieno!

4 kommenttia:

  1. Olen katsonut tästä tv-sarjasta pari ekaa jaksoa, ja voin sanoa että lievästi omituinen sarja. Mutta sen verran kiehtova, että pakko kait se on katsoa läpi. :D Kirjaa en ole lukenut, mutta se on ollut lukulistalla jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lievästi omituinen on kyllä kirjakin. :D Minä pohdin jo täällä, että pitäisi varmaan lukea tämä uudestaan, josko olisin ollut vain vääränlaisessa mielentilassa...

      Poista
  2. Hnghhgh. Miksi tuo Kirjaudu ulos nappi on tuossa kohtaa mistä lähettäisin viestin.... uudestaan siis.

    Mä luin tän joskus ehkä lukioikäisenä muistaakseni suomenkielisenä ja hidaslukuisuudestaan huolimatta oon edelleen mielikuvassa että se oli jotenkin tosi mindblown ja onhan se nyt Gaiman. Sit ostin sen joskus englanniksi pokkarina tohon hyllyyn enkä muista et olisin koskaan päässyt alkua pidemmälle kun se oli enkuksi vielä jotenkin raskassoutuisempi. Ehkä kohta olis aika taas yrittää? Tv-sarja kyllä kans kiinnostaa, oon siitä kuullut paljon hyvää. Pitäis vaan kattoo jos se löytys jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin enklanniksi ja nyt vähän mietin, että jos hankkisin suomeksi omaan hyllyyn. :D Telkkarisarjan saa laillisesti katsoa Amazon Primesta, joka maksaa muistaakseni 6 jenkkidollaria kuukaudessa. Itse ajattelin odotella, kunnes about koko tuotantokausi on tullut, ja selvitä sitten yhden kuukauden maksulla. :D

      Poista