31. elokuuta 2017

Valentin: Ruma Elsa


Yle juhlistaa armaan kotimaamme juhlavuotta muun muassa Kirjojen Suomi -ohjelmasarjalla, jossa itsenäistä vuosisataa käydään läpi lukemalla kirja joka vuodelta. Joukkoon mahtuu niitä Suuria Klassikoita isoilla alkukirjaimilla, mutta kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat rohkeasti valinneet mukaan teoksia myös kaanonin ulkopuolelta. Kirjojen Suomen eräänä osasena kirjabloggarit käyvät läpi listalle valikoituneita teoksia: minulle arvottiin Valentinin, ts. Ensio Rislakin näytelmä Ruma Elsa vuodelta 1949.

Myönnän avoimesti olleeni vähintäänkin epäluuloinen tarttuessani teokseen lykättyäni sen lukemista ensin niin pitkään kuin mahdollista. Odotin Ylen kirjasta kertovan sivun perusteella joko jonkinlaista köyhän miehen tai naisen "Piukkoja paikkoja" tai ehkä kirjoitusajankohtaan nähden modernia näkökulmaa naiseuteen ja naisellisuuteen, joka kuitenkin nykymittapuulla olisi taantumuksellista sekin. Etukäteen harjoittelin silmien pyörittelyä ja dramaattisen tylsistyneitä huokauksia, joita voisin sitten viljellä Rumaa Elsaa tahkotessani, ja mietinpä joitain nasevia sanankäänteitäkin, joita viljellä bloggauksessa, jotta kuulostaisin sopivan sarkastiselta.

Kävi kuitenkin niin, että vahingossa innostuin kertomuksesta jo alkumetreillä kuvitellessani Vivin puoliautomaattisesti Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutuksi rouva Bennetiksi, koska kuvaus osui niin kohdilleen: "Tyttäriinsä hän suhtautuu kuin kanaemo poikasiinsa ja hänen suurimpana huolenaan on heidän edullinen naittamisensa, koska hänen käsityksensä mukaan naisen korkein onni on päästä naimisiin." Jep, jep, peli menetetty, en minä tätä näytelmää täysin voi teilata, vaikka myöhemmin aihetta ilmaantuisikin.

Näytelmän juoni tiivistettynä kuuluu jotakuinkin näin: professorinleski Vivi Kassel kihlautuu miesvainaansa manttelinperijän, kuivakan professori Taavi Harjulan kanssa. Kasselin siskosparven kaksi vanhinta tytärtä, Paula ja Irma, ovat lähes yhtä kanamaisia kuin äitinsä. Paula on menossa naimisiin harvinaisen tyhmäksi mieheksi luonnehditun agronomikihlattunsa nro kolme kanssa, Irma on balettitanssijatar. Kolmas tytär, Elsa eli Santtu, on ulkomuodoltaan vähintäänkin huolittelematon ja luonteeltaan ja suultaan vähemmän mukavasta päästä. Erinäisten tapahtumien jälkeen Elsa päättää antaa äitinsä ja siskojensa maistaa omaa lääkettään, käy kauneushoitolassa, kuinkas muuten, ja käytännössä vikittelee ja vokottelee viattoman ylioppilaanklopin, niin äitinsä ja sisarensa sulhot kuin Irman kuvanveistäjänkin: "Mutta viime viikolla tapahtui jotakin erikoista. Silloin kerääntyi myrkkyä sydämeeni yhdellä kertaa niin paljon, että minun täytyi se tyhjentää. Minä suoritin kokeen. -- Minä kokeilin, onko minussa sitä samaa viehätysvoimaa kuin teissäkin on. Sitä, josta te olette aina ylpeilleet." Olihan sitä, mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi, kukin kihlapareista päätyy takaisin yhteen ja Elsakin löytää miehen, joka tahtoo hänet omana, pahasuisena ja homssuisena itsenään, vaikka Elsa näytelmän alkupuolella vielä vannookin pysyvänsä kaukana "tyhmistä koiraksista" ja omistavansa elämänsä tieteelle.

Niin, eihän tämä nyt mikään varsinainen feministinen manifesti ollut. Toki Elsa hahmona on herkullinen ja leikittely sukupuolirooleilla ja ylinaisellisuudella on osuvaa ja hauskaa vielä näin lähes seitsemänkymmentä vuotta myöhemminkin. Myönnän olevani vähän pettynyt siihen, että "ruma Elsa" ei kuitenkaan lopulta ollut ruma laisinkaan (tai sitten melkein seitsemän vuosikymmen takaisissa kauneushoitoloissa tehtiin todellisia ihmeitä yhden iltapäivän aikana!), ja siihen, että miehelään hänkin lopulta lähti suuntaamaan. Olkoonkin, että lopulta hän miekkonen hurmaantuu, kuten jo mainitsin, Elsasta omana itsenään.

Ruma Elsa oli kaikkiaan varsin leppoisa ja viihtyisä lukukokemus. Henkilöhahmot ovat mainioita Suomi-Filmi-henkisesti ja luinkin mielessäni jotakuinkin kaikki repliikit samaa henkeä kunnioittaen. Tiedättehän, sellaisella vähän liioitellun selkeällä ääntämyksellä ja epäluonnollisilla intonaatioilla, naisten repliikit falsettia lähestyen. (Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset, sanovat.) En pidä lainkaan mahdottomana ajatuksena etsiä näytelmän Suomi-Filmi versiota katsottavakseni jonain sopivana flunssapäivänä, vaikka vielä muutama viikko sitten ajatuskin kirjaan tarttumisesta oli likipitäen luotaantyötävä.

Paljonkohan lukemisen ja tutustumisen väärttejä teoksia sitä ihmiseltä meneekään sivu suun ja silmien typerien ennakkoluulojen vuoksi? Varsinkin nämä vanhemmat ja klassikkokirjallisuuden kaanonin ulkopuolelle jääneet teokset vaikuttavat usein vähän luotaantyöntäviltä ja, noh, tylsiltä, mutta yllättävät kuitenkin positiivisesti.


6 kommenttia:

  1. Oi, tuotahan täytyy kokeilla! :D Kuulostaa ihan mainiolta, varsinkin kun koen itse olevani juuri tuollainen homssuinen ja möläyttelevä "Ruma Elsa"... :D Enpä ole tämmöisestäkään koskaan kuullut! Kiitos bloggauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tämä oli kyllä hirmu positiivinen yllätys. :)

      Poista
  2. Kiitos bloggauksesta. Olen katsonut elokuvan Ruma Elsa ja se oli aika hauska vanha mustavalkoelokuva. Pääosaa esitti Eeva-Kaarina Volanen, joka ei missään vaiheessa ollut ruma. Päinvastoin, hänessä on aina ollut suurenmoista karismaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä, että luit! :) Ajattelin itse etsiä elokuvan käsiini ensi viikonlopuksi. Jään odottamaan innolla!

      Poista
  3. Leffan olen myös nähnyt ja Volanen on siinä erinomainen. Ja ei varsinaisesti edes leffa/tv-ruma, mutta toisaalta kauneuteen vaikuttavat myös käytös ja yhteisön normit, ei pelkkä fyysinen ulkonäkö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin tietty. :) En osaa mieltää kauniiksi Elsan käytöstäkään tämän vikitellessä läheistensä sulhoja ihan vain kiusallaan, olkoon verukkeena sitten tieteellinen koe eli ei. Sinänsä siis lisänimensä arvoinen nainen!

      Poista