23.10.2017

Kanto: Pyöveli


Taannoisella Superlukumaratonilla tartuin ainakin kaksi ja puoli vuotta lukulistallani ja kirjahyllyssäni kummitelleeseen Anneli Kannon Pyöveliin. En osaa oikein edes sanoa, miksi kirja on jäänyt lukematta: historialliset romaanit ovat kyllä makuuni ja Kannon teoksia olen blogissa(kin) ylistänyt ahkerasti, joten sen suhteen ennakkoluuloja ei pitäisi olla. Milja Kauniston Purppuragiljotiini-trilogian kaksi ensimmäistä osaa olen ahminut, joten pyöveliäkään en ilmeisesti kavahda. Kai kirja vain odotti Sitä Oikeaa Hetkeä, jollainen vajaa kuukausi sitten lopulta koitti.

Romaanin nimi on hieman harhaanjohtava, sillä Pyöveli ei pyöri vain pyövelin ympärillä, vaan oman tarinansa kertovat myös tuomari ja apteekkarin asemaan kohoava nuori mies. Lopulta toki keskushahmoksi nousee Johann, pyövelin poika, joka muutaman mutkan kautta päätyy isänsä ammattia harjoittamaan itsekin. Vaikka pyöveliä kavahdetaan 1600-luvun Ruotsissa (johon Suomikin siis kuului, kuten kaikki tiedämme, mutta asia täytyy aina näin erikseen jostain syystä mainita), Johann taitaa lopulta olla päähenkilötrion miehistä se kunnollisin. Sinänsä korkeimmassa ja "parhaassa" asemassa vaikuttava kihlakunnantuomari Wisander taas vetää elämän pitkässä tikussa selkeästi lyhimmän tikun, ja lopun henkinen (ja hengellinen) romahdus ovat arvattavissa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Huutolaispoika Pieti karkaa paremman elämän toivossa, ja hänen tarinansa onkin ehkä koko kirjan onnellisin, vaikka ei aivan leppoisimmasta päästä sekään.

Asiaankuuluvasti kolmen miehen, pyövelin, tuomarin ja apteekkarin, kohtalot kietoutuvat yhteen, noitavainot lyövät heihin kaikkiin leimansa tavalla tai kolmannella, ja Pyövelin loppua kohden tunnelma on vähintäänkin apokalyptista: Ilmestyskirjakin tuntuu vähemmän ahdistavalta kuin Kannon maalailema kaaos.

Kanto kirjoittaa hahmoistaan uskottavia, olivatpa nämä yhteiskunnan kermaa tai pohjasakkaa - tai jotain siltä väliltä, sillä ääripäät ovat Pyövelissä lopulta varsin lähellä toisiaan. Niinpä se silti taitaa mennä tosielämässäkin, sillä kuoleman edessä me kaikki olemme samanarvoisia.

No joo, eipä nyt ruveta liian syvällisiksi kuitenkaan, vaikka Kanto lukijansa ihmisluonnon suurempien kysymysten ääreen taas kerran saattelee kuin varkain. Hienojen hahmojen, hyvän tarinan ja sujuvan kerronnan yhdistelmä vangitsee lukijan, enkä tälläkään kertaa voi olla ylistämättä Kantoa, josta on kovaa vauhtia muotoutumassa yksi lempikirjailijoistani.

Tiivistettynä
Kuka: Kanto, Anneli
Mitä: Pyöveli (Gummerus, 2015)
Kansi: Jenni Noponen
Tuomio: 4/5 - Hieno teos, jonka lukemista aivan aiheetta lykkäsin vuosia.


1 kommentti:

  1. Kanto on kyllä taituri. Lahtarit ja Veriruusut ovat vakuuttaneet minutkin ja tämä Pyövelikin kuulostaa hyvältä. Hyvä kun muistutit tästä!

    VastaaPoista