20.5.2018

Kaunisto: Status


Milja Kauniston Ranskan vallankumousta käsittelevän Purppuragiljotiini-trilogian viimeinen osa ilmestyi tämän vuoden alussa, ja sen sain kaikesta huolimatta jopa luettuakin! Alkunihkeydestään huolimatta sarja tempaisi minut aikanaan mukaansa niin, että villasukat lensivät jalasta, eikä tahti sen kummemmin ole tainnut juuri rauhoittua. Vaikka lukemiselle ei ole alkuvuodesta tuntunut olevan aikaa eikä energiaa, huomasin klikkailevani ja kikkailevani itselleni Statuksen kirjastosta luettavaksi siitäkin huolimatta -- ja vieläpä innoissani! Luku-urakkaan meni pari viikkoa (mikä on jonkinasteinen antisaavutus ihmiselle, joka lukee helposti sata sivua tunnissa), mutta sain kuin sainkin sen suoritettua. Ongelma ei millään muotoa ollut kirjan laadussa (tai sen puutteessa), vaan enemmänkin lukijan korvien välissä.

Tapaan Kaunistosta kirjoittaessani päivitellä, miten hänen kielenkäyttöönsä ei kyllästy, mutta eipä juonessakaan kyllä valittamisen sijaa: vauhtia ja vaarallisia tilanteita, juonittelua ja epätoivon vimmalla toteutettuja tempauksia, naisten vanhimpien valttien valjastamista käyttöön joka suunnalla ja muuta, joka saa lukijan sykkeen nousemaan uusille sataluvuille silkasta jännityksestä. Mariannen ja Isidoren asemat ovat vallankumouksen edetessä kiepsahtaneet päälaelleen ja niinpä vain pyövelin kisällipoika on saanut sukunimen ja pyörii vallankumouksen isojen nimien (Robespierren, muuan korsikalaisen nuorukaisen, jonka nimikirjaimet ovat N.B., ja niin päin pois) seurassa, kun taas aatelisneito kituu vankityrmässä. Molemmat ovat kuitenkin (vaikkakin maallisten, silti selkeästi) korkeampien voimien pelinappuloina ja tiedostavat sen. Asiaankuuluvaa ahdistusta ja angstia Kaunisto käsittelee taiten ja uskottavasti, unohtamatta sitoa trilogian aikana auki jääneitä langanpäitä yhteen siinä ohella, ikään kuin ohimennen.

Ja se kieli sitten! Nyt jo kuudetta kertaa Kauniston kirjoittamaa kirjaa lukiessanikaan en välttynyt ajoittain epäuskoisiltakin puuskahduksilta ja normaalista poikkeavilta hengitysliikkeiltä kirjailijan sanataiteellisen säilän heiluessa. Kuten Kaunistolta jo osasi odottaakin, yksityiskohdissaan mestarillisen kielenkäytön keskiössä olivat kuitenkin ne elämän Suuret Asiat, joiden ympärillä vielä kolmannellakin vuosituhannella arkisia hovitanssejamme tanssahtelemme: sukupuolivietti ja sen toteuttamisen kannalta oleelliset eliöt, ruumiin erinäiset nesteet ja eritteet, kuolema ja siihen liittyvät fysiologiset ilmiöt -- eiväthän ne kahvipöytäkeskusteluiksi kelpaa (paitsi tietyillä aloilla), mutta niiden ympärillä elämä lopulta pyörii. Kaunisto tiedostaa tämän eikä kavahda näidenkään aiheiden äärellä sen enempää kuin vuosisatain takaisten poliitikkojen usein kyseenalaisiakin toimia ruotiessaan.

Vaikka Status on sinänsä erittäin hyvinkin onnistunut teos, joka päättää trilogian taitaen ja tasosta tinkimättä, en voi olla pohtimatta, että teoksena trilogiasta edukseen erottuu lopulta sen keskimmäinen osa, viime vuonna ilmestynyt Corpus. Tämä on sinänsä hämmentävää, että säännönomaisesti trilogioiden keskimmäiset osat ovat olleet sarjan heikoimpia, koska niistä puuttuu selkeä alku ja loppu. Poikkeus vahvistanee säännön tässäkin tapauksessa. Nyt joutuu tämä lukija tosin miettimään jännityksen vallassa, saanko ensi talvenakin luettavakseni Kauniston uutuusteoksen, ja kuinka hieno kansi siinä sitten onkaan.

Ranskan historia on ja on ollut minulle varsin karkeasti tuttu: maailmansodista osaan kertoa enemmän kuin suuresta(kaan) vallankumouksesta, puhumattakaan sitä edeltävästä ajasta! Kauniston trilogian ansiosta minulla on nyt kuitenkin jonkinlainen selkeähkö ja yksityiskohtainenkin kuva, olkoonkin fiktioon nojaava. Se ei ehkä ole kovin vaarallista, jos asian tiedostaa.

Tiivistettynä
Kuka: Kaunisto, Milja
Mitä: Status (Gummerus, 2018)
Kansi: Jenni Noponen (kuvat Getty Images, Superstock, iStock
Tuomio: Kelpo loppusilaus hienolle sarjalle. Jään jännityksellä odottamaan, mihin päin historiaa Kaunisto seuraavaksi sukeltaa.

Purppuragiljotiini:

Kauniston Olavi Maununpoika -kirjoista olen kirjoittanut vanhan blogini puolella:
Synnintekijä.
Kalmantanssi.
Piispansormus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti