14. toukokuuta 2018

Paluu tulevaisuuteen

Joskus sitä on kohdattava silmästä silmään surkea totuus siitä, että kirjablogihommat ovat kuivahtaneet kasaan. Joskus sitä havahtuu siihen, että eletään jo toukokuun puoliväliä, mutta vyön alla on vain muutama luettu kirja ja blogipäivityksiä vielä vähemmän.

Viime syksyn Helsingin kirjamessujen yhteydessä innostuin ajatuksesta perustaa lastenkirjallisuusblogi, johon saisin kivasti linkitettyä erään uranvaihtosuunnitelmankin. Talven ja kevään mittaa kävi kuitenkin selväksi, ettei tuo uranvaihtosuunnitelma ole taloudellisesti kannattava: toki tutkinnon valmistuttua olisi bruttopalkka hieman mukavampi, mutta sitä edeltävät opiskeluvuodet eivät ilman lottovoittoa onnistuisi. Talvi ja kevät olivat myös monella tapaa kuormittavia ja oma terveyteni prakaili kevättalvella sen verran pahasti, että ehdin jo itsekin vähän huolestua. Lukemiselle ei ole ollut aikaa eikä energiaa. 

Tämä ei tarkoita sitä, etten olisi ainakin sitkeästi yrittänyt lukea lapsilleni. Ihan päivittäisiä satuhetkiä meillä ei ole ollut, mutta useampana iltana viikossa kuitenkin. Martti oppi joulun tienoilla lukemaan kunnolla ja Aino seurasi perässä pääsiäisen pyhinä, viikko kuusivuotissyntymäpäivänsä jälkeen, ja varsinkin jälkimmäinen ei enää tahdo kuunnella, kun äiti lukee, koska äiti on liian hidas (!). Martilla on omat vaikeutensa lukemisen kanssa, kiitos kaksi kesää sitten koetun aivosyöpäepisodin, mutta vaikka nopeudessa onkin parantamisen varaa, luetun ymmärtäminen on open mukaan kiitettävällä tasolla.

Mutta niin, kirjablogi.

Perustin kirjablogini vuoden 2012 ensimmäisinä päivinä jäätyäni äitiyslomalle. Siitä tuntuu olevan ikuisuus: olen tammikuun 2012 ja toukokuun 2018 välillä menettänyt yhden vanhemman ja yhden isovanhemman, saanut kaksi ihanaa tytärtä, opiskellut tutkinnon (ja vieläpä sellaisen, jota olin peruskouluajoista asti vannonut vältteleväni!), tehnyt töitä, ollut omaishoitajana ja ties mitä muuta. Jo viime syksynä blogi tuntui vähän pakkopullalta: töissä oli rankkaa ja stressaavaa, kotona oli ruuhkavuosikaaosta viimeisen päälle, eikä blogille tuntunut riittävän aikaa eikä energiaa. Vähäkin lukuinto katosi kuin kirjabloggari Messukeskukseen, kun tajusin joutuvani sitten vielä kirjoittamaan blogitekstin kirjasta. Lastenkirjallisuuden puolelle hyppääminen tuntui loogiselta vaihtoehdolta, virkistävältä ja helpottavaltakin, mutta lienemme kaikki huomanneet, miten siinä sitten kävi...

Helmi-maaliskuun vaihteesta asti olen pyöritellyt päässäni kirjablogihommista tyystin vetäytymistä. En enää tarvitse tätä kanavaa pitääkseni itseäni järjissäni taaperon ja vauvan välillä taiteillessani, ja monella tapaa nykyinen elämäntilanteeni on tuntunut blogaamisen kannalta epäedulliselta. Myönnän, että erinäiset myrskyt kirjablogistanian vesilasissa ovat osaltaan kallistaneet vaakaa tähän suuntaan: harrastus, joka alkuun oli vain kivaa ajankulua, alkoi tuntua liiaksi kieli keskellä suuta taiteilulta, epätoivottujen viittojen jatkuvalta karistamiselta ja muulta ahdistavalta. On vaikea keksiä enää positiivista sanottavaa tästä harrastuksesta.

Lopulta päädyin kuitenkin yrittämään vielä vanhalla kaavalla. Palaan Hyllytontun hyllylle käsittelemään kaikenikäisten kirjallisuutta, enkä ole välittävinänikään kirjablogistaniaan kohdistuvista kököistä, tulivatpa ne sitten ulko- tai sisäpuolelta. Ja mitä niihin uranvaihtohaaveisiin tulee, pidän hiippalakkini oven välissä ja aloitan viikottaisen lastenkirjallisuusaiheisen sarjan, jos sitä sellaiseksi tahtoo sanoa.

Jatkakaamme siis täällä Hyllytontun höpinöiden puolella, jonne siirtelen piakkoin myös ne muutamat Tonttujoukon huomioissa julkaistut merkinnät.


Miksikö juuri nyt ja juuri tänään? Ehkä siksi, että esikoiseni, armoitettu Potter-fanimies (kts. kuvan Hedwig, syntymäpäivälahjus) Martti, täyttää (reilun tunnin kuluttua) kahdeksan kokonaista vuotta. Vaikka kahdeksan vuotta on lopulta vain pitkänpuoleinen silmänräpäys, päivä tuntuu monenlaisessa symboliikassaan enemmän kuin sopivalta rajanvedolta. Onnea Martille vielä virtuaalisestikin ja onnea minulle, joka olen noin hienon ihmisen saanut aikaiseksi! Hih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti