Hyllytontun höpinöitä: Havukainen Aino

1.12.2016

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 1. luukku

Tip tap, kuulkaahan, se on taas joulukuun ensimmäinen päivä ja sitä myötä polkaistaan näin juhlallisesti käyntiin kirjablogistanian jo perinteiseksi muotoutunut joulukalenteri, jonka ensimmäistä luukkua tällä hetkellä arvon lukija katselee. Kaikki osallistuvat blogit löytyvät tämän merkinnän lopusta, kunhan sinne saakka päästään.

Jonkinlainen joulukalenteriprojekti alkaa olla omassa blogissanikin jo jonkin sortin perinne. Kuopukseni vauvavuonna (joka tuntuu muinaishistorialta, mutta ei siitä nyt niin kauan taida ollakaan) pidin ihan kokonaisen oman kalenterin Wordpressin puolella. Viime vuonna osallistuin yhteiskalenteriin yhdellä luukulla, ja tänä vuonna saan, kuten sanottua, aloittaa koko kalenterin. Mietin pitkään ja hartaasti, kirjoitanko tähän kuopukseni runojoulukalenterista vai annanko epätoivosta tekohengitystä Kääpiökirjabloggarin karjahduksien nimellä kulkeneelle lasteni sanelemille kirjabloggauksille. Lopullinen valinta oli kuitenkin helponpuoleinen ja sen myötä saan karistaa harteiltani hereetikon viitan: nyt meilläkin luetaan Tatuja ja Patuja, vaikka taannoin päädyin outojen tyyppien elokuvaa katsomaan ilman, että olin ainottakaan kirjaa lukenut. Samalla päivitettäköön lastenkirjaosion nimeä, sillä nykyään karjahtelevia kääpiökirjabloggareita on yhden sijasta kolme: toivottavasti Tonttujoukon huomioita piisaa siis tasaiseen tahtiin jatkossakin!

Kuusivuotias Martti on perheemme Tatu ja Patu -konkari: hänen viimevuotisessa päiväkotiryhmässään luettiin outolalaispoikien seikkailuja ahkerasti, myös jouluaiheinen Tatun ja Patun ihmeellinen joulu. Onpa eskarissakin luettu kuulemma ainakin Tatun ja Patun avaruusseikkailua. Martti ei vielä lue itse, mutta nauttii suunnattomasti sanaleikittelyistä, joita tatupatuissa vilisee.

Tässä kirjassa parasta oli kaikki. Se on tosi hauska kirja. Tatu ja Patu menee Veeran luo, mutta vahingossa naapuriin. Sitten niillä menee joulupukki ja joulukuusi ihan sekaisin, ja ne yrittää tehdä kaikki kuusijutut ja koristelut ihan oikeaan ihmisjoulupukkiin! Sitten ne vahingossa varastaa sen tonttulakin ja luulee naapuria tontuksi. Sen jälkeen ne tekee kaikki joulujutut ihan hassusti väärin kovalla kiireellä. Kirja on hyvän pituinen iltasaduksi, jos ei ole ollut kovin rankka päivä eskarissa, mutta muuten se pitää ehkä lukea vaikka puoliksi kahtena iltana. Hyvä kirja viisaille neljän vanhoille ja siitä vanhemmille. Kahden vanhoille ei kannata lukea lainkaan, kun ne ei kumminkaan tajua, vaan häiritsee muita.

Neljävuotiaalle Ainolle Tatut ja Patut ovat vähän uudempi tuttavuus: hän kävi kanssamme elokuvissa ja tunnisti sitä ennenkin hahmot kuvista, mutta (tietääkseni) hän ei ennen ole itse kirjoja lukenut. Kuten elokuvaa katsottaessakin, osa sanaleikeistä meni Ainolta vähän ohi: osan selitin ja osan jätin sikseen, koska rautalangasta vääntämään pysähtyminen on aina vähän tylsää kaikille asianosaisille.

Tatun ja Patun joulukirja on aika pitkä, mutta siinä on paljon kuvia. Eniten hauskaa oli, kun se pinkki tyyppi heilutti käsiä niin-niin-niin nopeasti ja kun ne teki hassusti. Ne kiusasi joulupukkia ja se on tuhmaa. Onneksi ei vartija vienyt niitä ihan putkaan! Emmää enää muista oikein muuta. Kivoja kuvia oli varmaan, monta kuvaa aina sivulla silleen. Lopussa kaikki meni hyvin ja ne söi jouluruokaa ja laittoi yökkärit päälle.

2,5-vuotias kuopuksemme Maija jaksoi kuunnella Tatun ja Patun ihmeellisestä joulusta pätkän sieltä ja toisen täältä. Kuvien tutkimiseen hänkin osallistui innolla, mutta kirja tuntui selvästi olevan vähän haastava. Joko näin tai sitten äitilukija oli liikkeellä epäsuotuisaan aikaan, sillä Mauri Kunnaksista Maija selviää leikiten.

Tossa meidän äiti luki meille kaikille kirjaa. Minä oon kaksi vuotta vanha, en minä jaksa kuunnella isoja kirjoja. Patu ja Patu [sic!] meni kauppaan ja kotiin. Paljon sotkua tuli, voi voi. Äiti varmaan siivoaa. Joulu tuli. Sen pituinen se ja sitten ne meni etelään kaikki.

Heti kättelyssä on äitihenkilön kai myönnettävä, että joo, kyllähän minäkin Tatun ja Patun ihmeellisestä joulusta pidin enkä lainkaan vähän. En osannut odottaa kirjan olevan noinkin sarjakuvamainen ja kuvituspainotteinen, vaan odotin jotain maurikunnasmaista tekstiseinää. (Meillä luetaan paljon Kunnasta, mutta aina välillä äiti ja isä vähän hyppivät kerronnassa...) En ole ollenkaan pahoillani siitä, että olin väärässä: lukemaan opettelevalle ja vasta oppineelle lapselle tämäntyyppinen kirjallisuus on silkkaa parhautta, kuten ensinmainittuun kategoriaan sujahtava eskarilaisesikoisemme osoittaa. Kuvitukseen sinne tänne donrosamaisesti sijoitellut humoristiset yksityiskohdat olivat ääneen luettaessa vähän haastavia: tekstuaalisten hauskuuksien osoittaminen tuntui vähän teennäiseltä, joten jätin osan niistä sinne odottamaan ne itse bongaavia lukijoita. Mainittakoon kuitenkin nyt tässä, että aion vakaasti hankkia keittiöömme purkit, joissa lukee: "TEE" ja "ÄLÄ TEE". Seuraava outolalaispoikien seikkailuista odottava kirja odottaakin kaapin perällä joulupaketointia...

Tiivistettynä
Kuka: Havukainen, Aino & Toivonen, Sami
Mitä: Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (Otava, 2015)
Tuomio: Erinomaisen hienoa kotimaista lastenkirjallisuutta, jota olin tähän saakka jostain syystä karttanut luullen sen olevan "isommille" tarkoitettua. Jokaiselle lukijalle löytyi jotain.

Kirjabloggaajien joulukalenteriin osallistuvat tänä vuonna seuraavat blogit. Pyrin päivittämään tai suorastaan korjaamaan listan linkit viemään suoraan kyseisiin luukkuihin kalenterin edetessä.