Kauan, kauan sitten
Svante Pääbon Neandertalilainen: Kadonnutta perimää etsimässä on hieman hämmentävä kirja. Toisaalta se on Pääbon kertomus uraauurtavasta tutkimuksesta, jonka hienommat nyanssit menivät kovaa ja korkealta yli ymmärrykseni. Totta puhuakseni niin tekivät ne aika karkeatkin nyanssit. Vaikka perimähommien perusteet hallitsenkin ja Pääbo parhaansa tekee käsitteitä selventääkseen, huomasin useampaan kertaan mielenmaisemani valuvan sinne jonnekin edellisessä kappaleessa kuvaillun suunnalle ihan vain siksi, että koin itseni jotenkin tyhmäksi. Ehkä vähän jopa sellaiseksi stereotyyppiseksi neandertalilaiseksi luolamiesnaiseksi, jonka olennaisimmat vahvuudet eivät ole ajattelutyössä.
Neandertalilaisessa kulkevat rinnakkain paitsi tuo Pääbon huipputärkeä ja -mielenkiintoinen (ja -yliymmärryksenkäyvä) tieteellinen työ myös hänen elämäntarinansa. Kirja onkin erinomaisen hieno esimerkki siitä, miten vaativankin työn voi yhdistää elämään, siis siihen työn ulkopuoliseen, vaikka ajoittain yhtälö mahdottomalta vaikuttaakin. Itse koen äärimmäisen vaikeaksi nimetä yksiselitteisesti, vetosiko kirjassa minuun enemmän tieteellinen vai omaelämänkerrallinen puoli, joten vaadin saada vastata: "Sekä että." Pelkkä tieteellinen artikkeli ja toimintatapojen kuvaaminen kävisi nopeasti puuduttavaksi, ellei mukana olisi aimo annos vuorovaikutusta, draamaa, turhautumista, yhteistyökuvioita ja sellainen hienovarainen rakkaustarinakin kolmiodraamoineen kaikkineen. Toisaalta taas ihmissuhdehöpötys ja -hapatus ei todellakaan ollut syy siihen, että tämän kirjan luettavakseni nappasin.
Mikään yleisteos neandertalilaisista serkuistamme Pääbon teos ei kuitenkaan ole. Vaikka kirjassa pohditaan yleisesti neandertalilaisten kieltä ts. valmiuksia puhuttuun kieleen ja yleisesti heidän (potentiaalista) kulttuuriaan, pääosassa on aina tuo kuuluisa kaksoiskierre, jonka nimessä on kolme kirjainta. DNA:n ja genetiikan peruskäsitteet kannattaakin olla ainakin joissain määrin hallussa ennen tähän kirjaan tarttumista. Pelkäsin kirjaa aloitellessani sen sotkevan jokseenkin täysin nykyihmien anatomian ja fysiologian opintoni, mutta eihän noita asioita neandertalilaisten kohdalta käsitelty nimeksikään. Olen samaan aikaan helpottunut ja pettynyt.
Sitä paitsi Pääbo ei kirjoita lainkaan niin kuivasti kuin aiheesta ehkä ennakkoon arvelisi. Mukaan mahtuu hymähdyttäviä heittoja muun muassa siitä, miten apinanpennut eivät apinoi, kun taas ihmislapset apinoivat, ja siitä, miten Pääbo päätyi Playboyhin (haastateltavaksi) tutkimuksensa johdosta. Niin, ja kikattelinhan minä naisille, jotka lähettivät Pääbolle viestejä, joissa kertoivat epäilevänsä miestensä olevan neandertalilaisia...
Sitä paitsi Pääbo ei kirjoita lainkaan niin kuivasti kuin aiheesta ehkä ennakkoon arvelisi. Mukaan mahtuu hymähdyttäviä heittoja muun muassa siitä, miten apinanpennut eivät apinoi, kun taas ihmislapset apinoivat, ja siitä, miten Pääbo päätyi Playboyhin (haastateltavaksi) tutkimuksensa johdosta. Niin, ja kikattelinhan minä naisille, jotka lähettivät Pääbolle viestejä, joissa kertoivat epäilevänsä miestensä olevan neandertalilaisia...
Mikäli kaipaa elämäänsä sekä mielenkiintoista omaelämänkertaa että näkökulmaa luonnontieteiden kehittymiseen viimeisten parin-kolmen vuosikymmenen aikana, Neandertalilainen on juuri oikea kirja. Se on sopivan vaikeaselkoinen luodakseen ainakin tälle lukijalle miellyttävän kuvan (illuusion) omasta älykkyydestäni, mutta kuitenkin sopivan kansantajuinen, ettei itkupotkuraivareihin taipuvainen sankarittaremme aivan täysin hermoaan menetä. Veli-Pekka Ketolan suomennos on onnistunut ja sujuva, mistä erityismaininta: alkuteksti ei perinnöllisyyssanastoineen liene helpoimmasta päästä.
Tiivistettynä:
Kuka: Pääbo, Svante
Mitä: Neandertalilainen: Kadonnutta perimää etsimässä (Art House, 2015)
Mitä: Neandertalilainen: Kadonnutta perimää etsimässä (Art House, 2015)
Alkuteos: Neanderthal Man: In Search of Lost Genomes (2014)
Suomennos: Veli-Pekka Ketola
Tuomio: 3/5 – Kiehtova kirja, jota en olisi uskonut koskaan lukevani saati siitä pitäväni. Joskus on kiva olla väärässä!
Neandertalilaisen kanssa on aikaansa viettänyt myös Kulttuuri kukoistaa -kirjablogin Arja.
