Sekalaisista kiinnostuksenkohteistani huolimatta en koe folkloristiikkaa aivan omimmaksi alueekseni, joten osa Siikalan tekstistä meni hieman ohi tai yli. Toisaalta mielenkiintoista tietoa esivanhempiemme ja sukukansojemme tulee ovista ja ikkunoista. Nyt tiedän, ettei šamanismi ole uskonto vaan pikemmin uskontoon sisältyvä riittien ja uskomusten kokonaisuus. Toisaalta hätkähdän aina korvieni alkaessa soida1, sillä Suomalainen šamanismi kertoo reaktion syyksi Tuonelan joella venettä kutsuvat sukulaiset. Onkin mielenkiintoista, miten hanakkaasti olen omaksumassa näitä ajatuksia, jotka sinänsä ovat tyystin oman elämänkatsomukseni vastaisia!
Erityisesti minua kiehtoi dualistinen sielukäsitys, ts. liikkuvan tajuntasielun, itsen, ja ruumissielun, löylyn, toisistaan erottaminen. Itse voi irtaantua ihmisestä esimerkiksi unessa, kun taas löylyn lähteminen tietää kuolemaa. Samoin hoksasin nyt vasta haltioitumisen tai haltioissaan olemisen olevan tietenkin pakanallista perua ja tarkoittaneen alkujaan ekstaasiin/possessioon joutumista. Ja minä muka (ex-)kielitieteilijä... Hoh!
Suomalainen šamanismi on enimmäkseen erinomaisen kansantajuisesti kirjoitettu. Folkloristiikka ja toisaalta uskontotieteet ovat minulle ennalta kohtuullisen tuntematonta aluetta, mutta en ollut pulassa Siikalan kanssa kertaakaan. Tai no, hieman jouduin googlailemaan karttoja, jotta muistaisin Venäjän joet, mutta eihän kirjan sisällön ymmärtämisen kannalta kovin olennaista ollut muistaa, missä kohtaa virtaa Lena, missä Ob ja missä Jenisei, kun kuitenkin muistin kaikkien virtaavan Siperiassa. Mikään loitsukirja tai viihdepläjäys kirja ei kuitenkaan ole, vaan tenttikirjavärähtelyt ovat sen ympäristössä vahvoja. Kun aihepiiri kiehtoo, ei sekään haitaa.
Anna-Leena Siikala taisi kirjan myötä saada minusta pienimuotoisen fanin, ja akateemikon kolmisen vuotta vanha Itämerensuomalaisten mytologia meni lukulistalleni niin että suhahti. Sitä odotellessa voi lueskella vaikkapa Siikalan haastattelua Taivaannaulasta.
Tiivistettynä
Kuka: Siikala, Anna-Leena
Mitä: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa (SKS, 1992)
Tuomio: 4/5 – Kattava ja asiallinen esitys šamanismista suomensukuisten kansojen keskuudesta. Aarreaitta aihepiiristä kiinnostuneelle.
P.S. Tämän tekstin myötä alkukesän aikana kertyneet rästini ovat hoidetut ja kuitatut. Seuraavaksi on vuorossa neljännesvuosikatsaus toiv. huomisen aikana (kyllä, heinäkuun lopussa), ja perjantaina tunnustan syntejäni. Odottakaapa vain.
Suomalainen šamanismi on enimmäkseen erinomaisen kansantajuisesti kirjoitettu. Folkloristiikka ja toisaalta uskontotieteet ovat minulle ennalta kohtuullisen tuntematonta aluetta, mutta en ollut pulassa Siikalan kanssa kertaakaan. Tai no, hieman jouduin googlailemaan karttoja, jotta muistaisin Venäjän joet, mutta eihän kirjan sisällön ymmärtämisen kannalta kovin olennaista ollut muistaa, missä kohtaa virtaa Lena, missä Ob ja missä Jenisei, kun kuitenkin muistin kaikkien virtaavan Siperiassa. Mikään loitsukirja tai viihdepläjäys kirja ei kuitenkaan ole, vaan tenttikirjavärähtelyt ovat sen ympäristössä vahvoja. Kun aihepiiri kiehtoo, ei sekään haitaa.
Anna-Leena Siikala taisi kirjan myötä saada minusta pienimuotoisen fanin, ja akateemikon kolmisen vuotta vanha Itämerensuomalaisten mytologia meni lukulistalleni niin että suhahti. Sitä odotellessa voi lueskella vaikkapa Siikalan haastattelua Taivaannaulasta.
Tiivistettynä
Kuka: Siikala, Anna-Leena
Mitä: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa (SKS, 1992)
Tuomio: 4/5 – Kattava ja asiallinen esitys šamanismista suomensukuisten kansojen keskuudesta. Aarreaitta aihepiiristä kiinnostuneelle.
P.S. Tämän tekstin myötä alkukesän aikana kertyneet rästini ovat hoidetut ja kuitatut. Seuraavaksi on vuorossa neljännesvuosikatsaus toiv. huomisen aikana (kyllä, heinäkuun lopussa), ja perjantaina tunnustan syntejäni. Odottakaapa vain.
1. Kolmen pienen lapsen kanssa vuorokaudet läpeensä viettävällä ihmisellä se on usein se.
